Järvi-Pohjanmaalla todettiin viikonlopun aikana 16 uutta koronatartuntaa – Venla ja Väinö -kodilla ei jatkotartuntoja

Julkaistu:

Aihe:

Edelleen Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on heikentynyt: esimerkiksi viime viikonlopun aikana tartuntoja todettiin kaksinkertainen määrä verrattuna sitä edelliseen viikonloppuun. Koronaviruksen omikron-variantti leviää nyt tehokkaasti Etelä-Pohjanmaalla. Pieniä viiveitä testituloksen saamisessa on välillä esiintynyt, mutta keskimäärin tuloksen koronatestistä saa noin 1,5 vuorokauden sisällä testin ottamisesta.

Aluehallintovirasto kieltää Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä 23.1.2022 saakka. Asiakas- ja yleisötiloista vastaavien toimijoiden tulee järjestää tilojen käyttö siten, että asiakkaiden, toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Päätös on voimassa Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirien kuntien alueella 7.1. – 31.1.2022.

Valtioneuvoston koronaryhmä suositteli koululaisille ja toisen asteen opiskelijoille kaksi kertaa viikossa kotona suoritettavaa koronatestiä. Järvi-Pohjanmaalla odotetaan tarkempia ohjeita ministeriöiltä testaamisesta sekä toimitetaanko kunnille kotitestejä jaettavaksi kouluihin.

Mainos

Viime viikolla annetut suositukset harrastustoiminnasta ovat edelleen voimassa, eli lasten ja nuorten harrastustoiminta saa jatkua. Tilojen haltijoiden ja toimijoiden on kuitenkin huomioitava toiminnassaan aluehallintoviraston aikaisempi määräys.

Walk in -rokotustilaisuudet jatkuvat Järvi-Pohjanmaalla.

5-11-vuotiaiden riskiryhmien rokotukset järjestetään Alajärvellä 13.1. ja Lappajärvellä 21.1., rokotuspäiviin on vielä vapaita aikoja! Ajanvaraus alle kouluikäisten osalta lastenneuvolasta ja kouluikäisten osalta kouluterveydenhoitajalta. Jos annoksia rokotuksista jää ja vanhemmat haluavat, ylimääräisiä rokoteannoksia voidaan antaa perusterveille 5-11-vuotiaille lapsille. Perusterveiden lasten vanhemmat voivat soittaa lastenneuvolaan/kouluterveydenhoitajalle ja ilmoittautua ns. hälytyslistalle ja jos rokoteannoksia näyttää jäävän, viimeistään rokotuspäivän aamuna hälytyslistalla oleville ilmoitetaan, mikäli rokoteannoksia on jäämässä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.