Kettumetsomies Uuno Heikkilän iso rasvainen joulukinkku

Aina iloinen lappajärveläinen Uuno Heikkilä (1932-2016) oli vauvan ”varavaarina” jouluna 2008.

HUOM. Jutussa voi olla herkempiä ahdistavaa sisältöä, kuten eläinten tappamista, tupakointia ja lihan syöntiä (K-8).

Uuno kertoi olleensa risusavotassa, kun hänelle sattui erikoinen tapaus. Hän istuu tupakkatauolla kannon päällä ja alkaa teroittaa raivaussahan terää. Silloin hän näkee hirvikämpän suunnalta juoksevan siipirikon metson, jota kettu ajaa takaa. Uuno nousee kannolta ja paiskaa raivaussahan terän avaimella parivaljakkoa. Avain osuu metsoa lyyhistäen sen turpeeseen. Kun kettu jää ihmettelemään, Uuno saa sen hännästä kiinni ja murskaa ketun kallon kiveä vasten. Ketunnahan hän myy turkistarhaaja Reino Backille ja herkuttelee metsoa seuraavana sunnuntaina.

–Kyllä Uuno meille metson toi ja se syötiin, vaimo Suoma Heikkilä vahvisti tapauksen tuoreeltaan.

Suoman kanssa ulkomaille matkustaessaan Uuno maistoi rohkeasti eksoottisiakin eläimiä kuten alligaattorin lihaa Floridassa. Tanskassa hän nautti voileivistä ja kehui tanskalaisia lystikkäiksi ihmisiksi. Sosiaalisena ihmisenä hän piti kuljettajan työstään Hernesniemen linja-autoissa. Siinä sai jutella ihmisten kanssa ja pääsi reissuun.

Uuno tutustui nopeasti uusiin ihmisiin. Matkoilla he kävivät Suoman kanssa joka päivä kiertoajeluilla. Floridassa bussikuski oppi aina ensimmäisenä jonossa olleen Uunon nimen ja tervehti häntä lämpimästi. Yhtenä Lanzaroten iltana Uuno istui kuppilassa pitempään. Hän nousi hieman horjahdellen portaita hotellihuoneeseen, missä Suoma odotti.

–Sinäkin olet mielestäsi aina niin viisas, Uuno tokaisi ennen kuin Suoma ehti avata suutaan. Suoma purskahti nauruun osuvista sanoista ja niin jäi sanomiset sillä kertaa. 

Uuno osasi nauttia elämästä. Hän taisi nokkanaukaisut ja selkäkeikkanaurut. Ulkona hänellä oli tapana vetää nopeita savuja erikoisessa kyykkyasennossa, jossa kankeampi mies ei olisi millään pysynyt. Tupakkalakkoon hän silti lopulta kykeni.

Kerran joulun alla kyläillessään hän kuuli talon väen aikovan paistaa kinkkua leivinuunissa ja pyysi saada tuoda omansa. Kinkku oli niin iso, ettei se tahtonut mahtua leivinuunista sisään. Se oli myös niin rasvainen, että aluspellin reunat eivät paistaessa riittäneet ja rasvaa valui arinalle lainehtimalla. Pitkään rasvan tuoksu pysyi arinakivissä, vaan ei se paha haju ollut.   

Tapani Tyynelä

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.