Kauhavan kaupunginhallitus 11.1.: Vääntöä Kortesjärven koulukeskuksesta
KORTESJÄRVEN koulun B-osan purkamisen jälkeen kaupunginhallitus on pohtinut jäljelle jääneen, vuonna 2016 rakennetun A-osan kohtaloa.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 13.1.2021 neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen lähteet ovat pääosin muualta Suomesta ja liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 452.
Vuonna 2020 hukkui 113 ihmistä. Koronavuosi oli petollinen jäällä liikkujille. Mittaushistorian lämpimin vuosi, lisääntynyt luonnossa liikkuminen sekä heikot jäät lisäsivät merkittävästi jäihin vajoamisen seurauksena hukkuneita. Vuonna 2020 jäihin hukkui 28 ihmistä, mikä on 22 enemmän kuin edeltävänä vuonna. Suurin osa jäihin hukkumisista tapahtui alkuvuodesta. Edellisen kerran jäihin hukkuneiden määrä nousi yhtä korkeaksi vuonna 2014.
Lähes joka kolmas suomalainen on kaatunut liukastumalla tämän tai edellisen talven aikana. Liukastuneista miltei kolmasosa loukkasi itsensä ja joka kahdeksas joutui olemaan töistä tai koulusta pois. Liukastumisten syinä ovat usein olosuhteet, mutta usein myös oma varautuminen on puutteellista. Pysy pystyssä -kampanja muistuttaa, että liukastumisia voi ehkäistä oikealla varustuksella.
MYLLYHOITOYHDISTYKSEN teettämä selvitys kartoittaa päihdetyön keskeisten toimijoiden näkemyksiä suomalaisen päihdehuollon tilasta. Selvityksen mukaan eri hoitomuotojen soveltuvuudesta, tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta puuttuu tutkimuksellista näyttöä. Myös alueellinen eriarvoisuus nousee esiin: usein asuinpaikka määrittelee sen, millaista hoitoa riippuvuuteen sairastunut saa. Päihdepalveluiden saatavuutta, päihdehoitopolkujen jatkuvuutta sekä kuntien resursseja pitäisi myös lisätä.
Evijärven entinen kunnanjohtaja, Askolan kunnan johtoon syyskuussa siirtynyt Teemu Kejonen on kuollut yllättäen. Hän menehtyi
ETELÄ-POHJANMAAN ELY-keskuksen pohjalaisjokien virtaamat olivat joulukuussa keskimääräistä suurempia lauhasta säästä ja marraskuun runsaista sateista johtuen.
Pesäpalloliitto on vahvistanut Ykköspesiksen otteluohjelmat kaudelle 2021. Naisten Ykköspesiksen runkosarja käynnistyy äitienpäiväviikonloppuna ja miesten Ykköspesiksen runkosarja helatorstaina 13. toukokuuta. Alajärven Ankkureiden kausi käynnistyy 15. toukokuuta kotiottelulla Puijon Pesistä vastaan kello 15, ja kahta tuntia myöhemmin kiilaan astuu kotikentällään Lappajärven Veikkojen Ykköspesisjoukkue, joka saa vastaansa Haminan Palloilijat.
REKO-LÄHIRUOKAJAKO tekee paluuta Alajärvelle. Lähituottajien jako oli hyvin suosittu alkuaikoinaan, mutta oli tauolla, kun Lähituottajien Puoti palveli järviseutulaisia lähiruoka-asioissa useita vuosia.

KORTESJÄRVEN koulun B-osan purkamisen jälkeen kaupunginhallitus on pohtinut jäljelle jääneen,
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 13.1.2021 neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen lähteet
Vuonna 2020 hukkui 113 ihmistä. Koronavuosi oli petollinen jäällä liikkujille.
Lähes joka kolmas suomalainen on kaatunut liukastumalla tämän tai edellisen
MYLLYHOITOYHDISTYKSEN teettämä selvitys kartoittaa päihdetyön keskeisten toimijoiden näkemyksiä suomalaisen päihdehuollon
Evijärven entinen kunnanjohtaja, Askolan kunnan johtoon syyskuussa siirtynyt Teemu Kejonen
ETELÄ-POHJANMAAN ELY-keskuksen pohjalaisjokien virtaamat olivat joulukuussa keskimääräistä suurempia lauhasta säästä
Pesäpalloliitto on vahvistanut Ykköspesiksen otteluohjelmat kaudelle 2021. Naisten Ykköspesiksen runkosarja
REKO-LÄHIRUOKAJAKO tekee paluuta Alajärvelle. Lähituottajien jako oli hyvin suosittu alkuaikoinaan,
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.