Mestaruusliigan ottelu siirrettiin helmikuulle
Savo Volleyn ja Akaa-Volleyn välinen lentopallon Mestaruusliigan ottelu, joka oli määrä pelata tänään, 21. marraskuuta, Alajärven monitoimihallilla, on siirretty pelattavaksi 13. helmikuuta 2021.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 20.11.2020 kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat kytkeytyvät Lehtimäellä ja Soinissa aiemmin todettuihin tartuntoihin. Sairastuneista valtaosa on ollut jo karanteenissa. Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 231. Sairaalahoidossa ei ole koronapotilaita.
Kauhavan perussuomalaiset otti syyskokouksessaan kantaa myös turpeentuotannon tulevaisuuden puolesta.
Inkeri Lamer, syntyjään Mäkinen, on syntyisin Kortesjärven Laukkosesta. Hän muutti perheensä kanssa Helsingistä Ruotsiin syksyllä 1977, ja toimi siellä Ruotsin radion Göteborgin toimituksessa suomenkielisenä toimittajana lähes 30 vuotta. Sen jälkeen hän on tutkinut suomalaisten työvoimasiirtolaisten elämää Ruotsissa ja erityisesti Göteborgin alueella. Hänen teoksensa Kotona Ruotsissa, Suomalaisten asumisuria Göteborgissa, on julkaistu tänä vuonna.
KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen yhtymähallitus päätti viimeviikkoisessa kokouksessaan korottaa kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujen ateriamaksuja ja vuokria. Fransunpuiston ja
Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen kirjoitti avoimen kirjeen kaupunkilaisille sekä yhteistyökumppaneille.
Sisäsoudun 500 metrin, viiden kilometrin, 10 kilometrin ja maratonmatkojen SM-kilpailut järjestetään koronaviruksen vuoksi loppuvuoden aikana virtuaalisesti.
Järvi-Pohjanmaan perusturvajohtaja Tanja Penninkangas tiedotti perjantaina aamupäivällä, että Alajärven kaupungin alueella on todettu Lehtimäen tartuntaryppääseen liittyen yhteensä 25 positiivista koronatartuntaa 14.-20.11.2020 välisenä aikana. Luku kasvoi tänää neilisestä kahdella uudella tartunnalla. Alueena Alajärvi on pandemian kiihtymisvaiheessa.

Savo Volleyn ja Akaa-Volleyn välinen lentopallon Mestaruusliigan ottelu, joka oli
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 20.11.2020 kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat kytkeytyvät
Kauhavan perussuomalaiset otti syyskokouksessaan kantaa myös turpeentuotannon tulevaisuuden puolesta.
Inkeri Lamer, syntyjään Mäkinen, on syntyisin Kortesjärven Laukkosesta. Hän muutti
KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen yhtymähallitus päätti viimeviikkoisessa kokouksessaan korottaa kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujen
Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen kirjoitti avoimen kirjeen kaupunkilaisille sekä yhteistyökumppaneille.
Sisäsoudun 500 metrin, viiden kilometrin, 10 kilometrin ja maratonmatkojen SM-kilpailut
Järvi-Pohjanmaan perusturvajohtaja Tanja Penninkangas tiedotti perjantaina aamupäivällä, että Alajärven kaupungin
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.