Luke: Maatalouden kannattavuus pysyy heikkona

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Maataloustuotannon arvoa kuvaava kokonaistuotto on tänä vuonna 163 000 euroa yritystä kohti. Siitä tukien osuus on 34 prosenttia. Tuotantokustannukset kasvavat kaksi prosenttia 191 000 euroon.

–Kun tuotantokustannukset vähennetään kokonaistuotosta, saadaan yrittäjänvoitto, joka osoittaa maatalousyritysten jäävän 27 500 euroa tappiolle, kertoo tutkija Jukka Tauriainen Lukesta.

Vuonna 2020 kannattavuuskerroin on 0,36. Kannattavuuskerroin lasketaan jakamalla yrittäjätulo viljelijäperheen oman työn palkkavaatimuksen ja oman pääoman korkovaatimuksen summalla. Tämä tarkoittaa, että maatalousyrittäjän tuntipalkka jää 5,9 euroon ja oman pääoman korkotuotto 1,3 prosenttiin.

LUKEN tuoreimman satoarvion mukaan viljasato jää 15 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2019. Alueittaiset satovaihtelut tosin ovat varsin suuret. Suuri osa viljasadosta on  vielä puimatta. Jos syksy kääntyy sateiseksi, korjuutappiot kasvavat sekä sadon määrä pienenee ja laatu heikkenee.

–Pienemmästä sadosta huolimatta viljojen tuottajahinnat näyttävät pysyvän varastotilanteen ja tuonnin vuoksi lähellä edellisvuoden tasoa, Tauriainen jatkaa.

Viljatilojen kannattavuus heikkeneekin edellisvuodesta kannattavuuskertoimen jäädessä 0,27:ään. Muiden kasvinviljelytilojen kannattavuus sen sijaan pysyy ennallaan.

MAITOTILOJEN lehmämäärän ennustetaan kasvavan neljä prosenttia edellisvuodesta. Muutos johtuu sekä pienempien tilojen poistumisesta tuotannosta että tilojen laajentamisesta. Kun suuremmat tilat ovat pääsääntöisesti kannattavampia, myös keskimääräinen kannattavuus paranee. Maitotilojen kannattavuuskertoimen ennustetaan nousevan 0,39:ään edellisvuoden 0,28:sta. Muiden nautakarjatilojen kannattavuuskehitys on maitotilojen kanssa samansuuntainen.

Sikatilojen kannattavuuskerroin kasvaa noin yhdellä kymmenyksellä 0,65:een. Suotuisa kehitys johtuu etupäässä kustannusten pienenemisestä, sillä tilojen tuotot pysyvät lähes ennallaan.

PUUTARHATALOUDEN kannattavuus on ennusteen mukaan erittäin heikko. Kasvihuonetuotannon kannattavuutta painaa tomaatin ja kurkun hinta-alamäki, ja avomaatuotannossa tulosta heikentävät heikohkot tuottajahinnat ja korkeat tuotantokustannukset. Puutarhatuotannon ennusteisiin liittyy merkittävää epävarmuutta sato- ja hintatilastojen keskeneräisyyden vuoksi. Myös kasvihuoneyritysten suuret volyymit ja suhteellisen pienet voittomarginaalit lisäävät ennusteen virheriskiä.

Siipikarjatalouden kannattavuusennuste on pienen otoksen vuoksi epävarma. Lisäksi siipikarjatilojen yrittäjätulo on tuotannon laajuuteen verrattuna pieni. Tämä heikentää ennusteen osuvuutta, sillä pienet tuotteiden tai tuotantopanosten hintamuutokset heijastuvat moninkertaisina yrittäjätuloon ja kannattavuuteen. Ennusteen mukaan siipikarjatalous on kannattavin tuotantosuunta ja sen kannattavuus on edellisvuotista parempi.

VUODEN 2020 kannattavuusennusteiden pohja-aineistosta 31 prosenttia on vuoden 2019 tilinpäätöksiä ja loput ovat vuoden 2018 aineistoa. Yrityskohtaisissa ennusteissa otettiin huomioon panos- ja tuottajahintamuutokset, tukimuutokset sekä alueittaiset keskisatomuutokset kasveittain. Ennusteissa oletetaan, että tilojen koko säilyy ennallaan ja ne tuottavat samoja tuotteita samoilla tuotantopanoksilla kuin aiempina vuosina.

Yrityskohtaiset tulokset on painotettu kuvaamaan 32 000 suurimman maatalous- ja puutarhayrityksen keskiarvotuloksia. Painotuksessa on otettu huomioon maatalouden tilarakenteen muutos Luken rakennekehitysennusteen avulla.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.