8 kesäkuun, 2020

Väinöntalon museo täyttää 60 vuotta

Evijärvellä Kerttuankylässä sijaitseva Väinöntalo täyttää tänä vuonna pyöreitä. Museon perustaja Väinö Tuomaala oli nuoresta pitäen kiinnostunut perinteistä ja haaveena oli perustaa sukumuseo.

Harjoitusottelu päättyi pistejakoon

KJV/Kanu ja Evijärven Urheilijat ottivat mittaa toistensa tasosta lauantaina harjoitusottelussa Kauhavalla. Tuulisessa säässä pelattu paikallispeli päättyi tasanumeroihin 4–4 (2–3).

Pihapalveluyrittäjänä kolmatta kesää

Evijärveläisellä Johannes Mäkisellä käynnistyy kolmas kesä 4H-yrittäjänä. Yrittäjänä toimiminen on tarjonnut mahdollisuuden tutustua omaan kotiseutuun aivan uudesta näkökulmasta.

Liikuntapaikkarakentamista maaliin

Evijärvellä liikuntapaikkoja on kunnostettu urakalla. Moni projekti on saavuttanut päätepisteensä ja olosuhteet liikkumiselle kunnan alueella ovat monipuoliset.

Iltarastit palanneet perinteiseen toteutukseen

Ensimmäiset normaalein käytännöin järjestetyt Järvi-Veikkojen iltarastit pidettiin viime keskiviikkona Kortesjärvellä. Omatoimirastimahdollisuus säilyy ltarasteilla myös tulevaisuudessakin.

Kaislanniittokoneen tyytyväinen omistaja

Evijärveläinen tee se itse -mies Atle Kultalahti omistaa kaislanniittokoneen. Koneella on pitkä historia takanaan ja sitä voi tarpeen vaatiessa lainata kaislatöihin.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.