Liikuntapaikkarakentamista maaliin

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVEN kunnan alueella liikuntapaikkoja on kunnostettu ja rakennettu kovalla tahdilla. Uudelle luontopolulle levitellään parhaillaan haketta ja moni muukin projekti on saavuttanut päätepisteensä.

Evijärven kunnan liikuntasihteerin Antti Saaren mukaan olosuhteet liikkumiseen Evijärvellä ovat tällä hetkellä erinomaiset. Liikuntahankkeita on saatu vietyä loppuun asti ja isoja kehitysaskelia on otettu liikunnan saralla moneen eri suuntaan.

–Olemme tehneet paljon kaikkea uutta. Luontopolku nimeltä Uittomiehen lenkki on siirtynyt hakkeenlevitysvaiheeseen, tenniskentälle olemme hankkineet sadettimen ja yleisurheilukentän puitteita on myös kohennettu. Viimeisimmät hankinnat sinne olivat uusi kuularinki ja uusi kiekkorinki. Katsomokin on saatu kasaan, Saari kertoo.

LUONTOPOLUN valmistamisessa sääolosuhteet vaikeuttivat projektin alkuvaihetta.

–Kun tuli paljon räntää ja lunta, niin ei silloin ei luonnollisestikaan kukaan viitsinyt juuri talkoilla. Luntakaan ei kuitenkaan talvella missään vaiheessa saatu niin suuria määriä, että moottorikelkoilla olisimme kyenneet siirtämään tavaraa. Mönkijöillä vietiin sen jälkeen parhaamme mukaan, työnteossa vahvasti mukana oleva Jorma Tähtinen sanoo.

–Uittomieskämpän kanssa kunta on tehnyt paljon yhteistyötä, jotta polun aluetta on saatu mahdollisimman monipuolisesti hyödynnettyä, Saari ilmoittaa.

UITTOMIEHENTIELTÄ alkavan reitin pituus on 4,2 kilometriä. Sen varrella sijaitsee kaksi laavua ja tarkkailulava. Pitkospuita lenkille on rakennettu noin kilometrin verran. Reitin alussa sijaitsee postilaatikko, johon voi ilmoittaa, kun on käynyt kiertämässä radan.

–Radan suosio on yllättänyt hyvin positiivisesti. Kevään aikana kuukaudessa merkintöjä oli kertynyt peräti kuusisataa kappaletta. Kaikki eivät vielä aivan varmasti välttämättä ole nimiään listaan kirjoittaneet, joten todellinen lukema voi liikkua peräti tuhannen vierailijan hujakoilla, Saari kommentoi.

Liikuntasihteeri sekä talkoolaiset antavat reitistä vahvan suosituksen ja toivottavat vieraat tervetulleiksi vierailemaan valmistuneelle lenkille. Evijärven ranta tarjoaa herkkua ornitologeillekin.

–Tämä on yksi Pohjanmaan parhaista paikoista bongailla lintuja. Voi nähdä muun muassa Suomessa hyvin harvalukuisina esiintyviä mustatiiroja, Tähtinen tarkentaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.