Viisaasti vesille, kun sen aika on – kuljeta vene trailerilla turvallisesti

Liikenteessä kuljettaja vastaa ajoneuvoyhdistelmänsä turvallisuudesta. Kuva: Timo Muilu/Liikenneturva

Julkaistu:

Aihe:

Veneilykausi on kelien puolesta alkamassa, mutta koronaviruspandemian aiheuttama poikkeustila voi muuttaa monien suunnitelmia. Rajavartiolaitos ja meripelastajat pyytävät nyt välttämään huviveneilyä. Veneellä liikkuminen voi aiheuttaa meripelastustehtäviä, jotka vievät resursseja ja aiheuttavat altistumistilanteita.

Jos kuitenkin suunnittelee veneen kuljettamista trailerilla, on selvitettävä etukäteen vetoauton sallittu perävaunumassa, trailerin omamassa, kantavuus ja jarrut sekä veneen kokonaispaino. Näin selviää, riittääkö trailerin kantavuus veneen sekä varusteiden painolle ja saako trailerin sekä veneen kytkeä vetoautoon. Syytä on myös tarkistaa, oikeuttaako ajokortti kuljettamaan venetraileria.

–Ennakoivalla toiminnalla säästää aikaa ja vaivaa sekä välttää tapaturmia ja muita ongelmia. Kannattaakin miettiä nämä asiat sekä hankkia asialliset varusteet jo hyvissä ajoin ennen matkaa. Yleissääntö on se, että tavallisella B-kortilla saa kuljettaa sellaista yhdistelmää, jonka kokonaismassa on maksimissaan 3500 kg. Kokonaismassaltaan* 750 kg trailerin saa kuitenkin liittää henkilö- ja pakettiauton perään vain, kun auton vetomassat sen sallivat, selvittää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Tarkista trailerin kunto ja valitse nopeus olosuhteiden mukaan

Trailerin kunto ja rengaspaineet on tarkistettava ennen veneen kiinnittämistä. Lisäksi on varmistettava, että trailerissa toimivat valot ja vilkut. Veneen sitomiseen tulee käyttää ainoastaan hyväkuntoisia ja -laatuisia sidontaliinoja. Sidonnan tulee estää veneen liikkuminen kaikkiin suuntiin mahdollisessa törmäystilanteessa.

–Sidontaliinojen kesto kannattaa ylimitoittaa veneen painoon nähden, ei missään nimessä aliarvioida. Lisäksi kannattaa miettiä kuormaliinan kiinnittäminen niin, ettei se pääse löystymään tai vahingoittamaan venettä. Sidonnan kireys pitää tarkistaa, kun on jo jonkin matkaa ajanut, Heiskanen neuvoo.

1.6.2020 voimaantuleva uusi tieliikennelaki tuo muutoksen myös venetrailerin kuljettamiseen. Henkilö- tai pakettiauton sekä tähän kytketyn, luokittelumassaltaan enintään 750 kg:n painoisen venetrailerin muodostaman yhdistelmän suurin sallittu nopeus on 1.6. alkaen 100 km/h kahdeksankympin sijaan.

–Pitää silti muistaa, että nopeusrajoitus ei ole sama asia kuin suositusnopeus. Keli, muu liikenne, kuljettajan kokemus ja muut olosuhteet vaikuttavat sopivimman nopeuden valintaan. On huomioitava, että nopeuden kasvaessa riskitkin kasvavat. Siksi trailerin kuntoon sekä veneen sitomiseen on syytä kiinnittää entistäkin enemmän huomiota. Liikenteessä kuljettaja vastaa ajoneuvoyhdistelmänsä turvallisuudesta, muistuttaa Heiskanen.

Viisaasti myös vesillä

Kun vene on saatu turvallisesti laskettua vesille, voi veneilykausi alkaa – mutta mieluiten vasta koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan jälkeen. Viisaasti vesillä -kampanja on muistuttanut suomalaisia jo 30 vuoden ajan muun muassa siitä, miten veneillessä toimitaan turvallisesti.

–Suomessa hukkuu vuosittain 100-150 ihmistä. Suuri osa tapaturmista olisi estettävissä. Viisaasti vesillä on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) kampanja turvallisemman vesillä ja veden äärellä liikkumisen puolesta. Tavoitteenamme on yksinkertaisesti tiedottamalla ja opastamalla ennaltaehkäistä hukkumiskuolemia Suomessa, kertoo SUH:n viestintäasiantuntija Niko Nieminen.

*1.6.2020 voimaantulevassa uudessa tieliikennelaissa puhutaan maksimissaan 750 kg:n luokittelumassasta. Tämän päälle voidaan vielä laskea 75 kg aisapainoa, jolloin trailerin todellinen kokonaismassa voi olla enintään 825 kg.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.