Ensimmäisen vuosisadan Israel näyttäytyi juutalaisille ahdistavana ja synkkänä. Israel ei ollut itsenäinen, vaan pakanallinen, Rooman imperiumi hallitsi maata. Verotus oli raskas, kapinoita puhkesi. Oli väkivaltaa, tappamista ja katastrofeja.
Moni katsoi tuota aikaa ja näki, miten köyhyyttä, kärsimystä, murhetta ja vaaroja oli paljon. Mutta sunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoo opetuslapsilleen: ”Eloa on paljon.” Sama aika, jonka ihmiset näkivät synkkänä, näyttäytyi Jeesukselle elonkorjuun aikana. Siinä missä ihmiset näkivät ympärillään pelkoa ja toivottomuutta, Jeesus näki korjuuseen vaalenneet pellot. Ei ollut aika synkistellä, sillä Jumalan valtakunta – Jeesus Kristus itse – oli saapunut heidän tykönsä ja oli sadonkorjuun aika.
Samoin meidän aikamme saattaa helposti näyttäytyä ahdistavana. On sotia ja niiden leviämisen uhkaa, taloudellista epävarmuutta, väkivaltaa ja pahuutta niin maailmassa kuin itsessämmekin paljon. Katse voi kääntyä näihin ja mieli painua toivottomaksi. Jeesus kuitenkin paljastaa, miten hän katselee myös meidän aikaamme: pimeän syksyn sijaan hän näkee vaalenneet pellot ja sanoo: ”Eloa on paljon.”
Jeesus haluaa, että kaiken huolestuttavan keskelläkin näkisimme niin kuin hän näkee: nyt on vielä sadonkorjuun aika, ennen kuin kaikki päättyy! Tehtävämme ei ole synkistellä aikojen pahuutta, vaan iloita siitä, että vielä tänä päivänä Herra on korjaamassa tuhon alta meitä aittoihinsa turvaan kuin viljaa.
Tässä on myös yhteys toiseen kuvaan, jota Jeesus samassa evankeliumissa käyttää. Hän sanoo omiaan lampaiksi susien keskellä. Sadonkorjuussa Jeesus kokoaa ihmisiä omaan seurakuntaansa, ja lampaiden tavoin he saavat elää laumana Paimenen turvassa. Jeesus ei kiellä sitä, että ympärillä on susia ja vaaroja, mutta hän lupaa olla omiensa Paimen niiden keskellä. Lammas on laumaeläin, joka ei selviä yksin, vaan tarvitsee lauman ja paimenen. Niin Herra haluaa meidätkin korjata seurakuntaansa, jota hän sanallaan paimentaa ja ruokkii ruumiillaan ja verellään. Lauma, jonka paimen on Jeesus Kristus, on turvassa susien ja synkkienkin pilvien keskellä.
Onhan Jeesus saanut sinutkin jo korjata omaan laumaansa ennen kuin elonkorjuuaika päättyy?
Markus Pöyry,
Lähetyshiippakunnan Pyhän Ristin luterilainen seurakunta, Alajärvi.



