Tuokiokuvia ja sivuhuomautuksia – taidetta käsityöläisen identiteetillä

Marjut Mässbacka piti Jean-Honore Fragonardin teoksesta Lukeva tyttö, ja teki siitä mukaelman vanhemmilleen.
MUMMULAN Ressu, Ahvenanmaan punaiset rantakalliot ja Katy Perry: näkemys näistä kaikista on esillä Marjut Mässbackan Pöytälaatikkokuvia -näyttelyssä Vimpelin kirjastolla. –Nyt eivät ole esillä suuret teokset, vaan pienet tuokiokuvat, jotka ovat syntyneet taiteen opiskelun ja opettamisen sivutuotteena, kuin kasa kuvallisia muistiinpanoja tai kirjan marginaaliin kirjoitettuja sivuhuomautuksia. Kaikessa epätäydellisyydessään ja keskeneräisyydessään silti tärkeitä.

Vanhimmat töistä ovat teinivuosilta. Useimmat töistä on tehty kuivapastilleilla, mikä on Mässbackalle mieluisin tekniikka. Näyttelyssä ilahduttaa myös Iisa-tyttären 7-vuotiaana kuulakärkikynällä tekemä työ Iskä soittaa kontrabassoa.

MÄSSBACKA on toiminut Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston lasten ja nuorten kuvataidekoulun opettajana lähes koko Vimpelissä asumansa ajan, pian 10 vuotta. –Idea näyttelyn kokoamiseen lähti siitä, kun erään oppilaani äiti kysyi sivulauseessa, millaisia töitä itse olen tehnyt. Jäin miettimään sitä pitkäksi toviksi – olinko tehnyt ylipäätään mitään? Kaivelin loppumattomia paperikasoja ja pöytälaatikoita, ja löytyihän niitä: opiskeluaikojen harjoitustöitä, jäljitelmiä hienoista valokuvista ja puhuttelevista taideteoksista, opetuksen tueksi tekemiäni harjoituksia ja luonnoksia.

Mässbacka täyttää pian 50 vuotta. –En ole juhlaihmisiä, enkä viihdy keksikekkereiden keskipisteenä, mutta synttärit olivat ihan hyvä potku tämän näyttelyn toteuttamiseen. Tässä iässä jo uskaltaa, itsekritiikki on laskenut, ja ymmärtää myös, että nyt on ryhdyttävä siihen, mitä aikoo ehtiä.

Vaasassa syntynyt Mässbacka opiskeli Jurvassa pukuompelijaksi ja pääsi Helsinkiin Taideteolliseen vaate- ja pukusuunnittelun linjalle. Sivuaineena hänellä oli paljon taideaineita. –Valmistuttuani vaateteollisuus romahti ja työpaikat hävisivät. Työskentelin vaatemyyjänä ja osastonhoitajana vuosikymmenen, kunnes aloitin pedagogiset opinnot. Niiden jälkeen minut haettiin melkein kotoa kansalaisopiston opettajaksi: ensin opetin käsitöitä ja taideaineita aikuisille, sitten lapsille. Vimpeliin muutin rakkauden perässä.

–Minulla ei ole paloa taiteen tekemiseen, tai suurta sanomaa, vaan käsityöläisen identiteetti.

Opetustyö inspiroi. –Kun katson oppilaan työskentelyä hyvällä mielellä omaperäisen tai hauskan aiheen parissa, tulee mieleen, että tuota voisin itsekin kokeilla. Olen todennut, että jos aikoo saada jotain aikaan, täytyy lähteä pois kotoa. Esimerkiksi hiilityö näyttelijä Lily Elsiestä syntyi Kaustisella pidetyllä taidekurssilla.

Opettaminen vie paljon aikaa ja energiaa. –Vaadin itse itseltäni paljon opettajana. Täytyy voida samaistua lapseen, mutta myös uusiutua itse: on tärkeää, että myös itsellä on hauskaa, ja innostuu jostakin uudesta.

MÄSSBACKA uskoo, että pinnan alla kytee, ja näyttely voi olla potku uuteen tekemisen intoon. –Uskon, että paras työni on vielä tekemättä!

–Taiteen tehtävä on tuoda iloa ja hyvää mieltä. Rohkenin ottaa mukaan ”keskeneräisiäkin” töitä, toivon, että se rohkaisisi kokeilemaan tekemistä. Jos oppilaani käyvät töitä katsomassa, toivon heidän huomaavan, että taito kehittyy harjoittelemalla. Sitkeyttäkin se vaatii. Tulee epäonnistumisia ja huonoja töitä, mutta joskus tulee itsellekin se tunne, että ”wau!”.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.