6 elokuun, 2019 - paikalliset uutiset

Nuoret lääkärit viihtyivät Alajärvellä

TURKULAISET Markus Niinistö, Antti Raaska ja Rafael Salmi viettivät kesän Alajärvellä työn merkeissä. He ovat kuudennen vuoden lääketieteen opiskelijoita, ja työskentelivät Alajärven terveyskeskuksessa.
–On viihdytty tosi hyvin, ja voidaan kehua Alajärveä sekä työ- että asuinpaikkana, Raaska totesi.

Runkosarjan voitto on Vedolle välitavoite

Vimpelin Vedon pelinjohtaja Markku Hylkilä myöntää, että ajatus siintää jo play off -peleihin: –Tässä on pelattu 27 ottelua, se on pitkä pätkä, ja odotamme jo tosipeleihin pääsemistä.

Peli ei ole vielä menetetty

Vaikka Alajärven Ankkurit on kerännyt kauden aikana pelaamastaan 26 ottelusta 16 pistettä ja se on sarjan hännillä, ei joukkueen leirissä ole luovuttu toivosta, että sarjapaikka säilyy ja Superpesistä pelataan Alajärvellä jatkossakin.

Salaisia piilopaikkoja kiireen keskelle

YKSINKERTAISELLA, mutta yksityiskohtaisella ja pitkäjänteisellä työskentelyllä syntyy pakopaikkoja levottomasta maailmasta. Taiteilija Piia Rantakankaan tussikynällä, musteella ja paperiveitsellä luomat teokset ovat täynnä kasveja, puita, eläimiä ja pieniä rakennuksia, joita on pysähdyttävä katsomaan: niistä löytää sekä yksityiskohtia että pieniä ihmeitä.

Sääksjärvelle rakentumassa kosteikkoalue

Wälisaaren kosteikon toteuttamisen takana on Sääksjärven jakokunta, jonka puolesta asiaa hoitavat Tuomas Mäkelä, Riitta Koivukoski, Pekka Ojanperä ja Harri Hänninen talkootyönä. Ely-keskus antoi Pro Agrian asiantuntijan Jarkko Pyyluoman suunnitteleman kosteikon toteuttamiseen puolet kustannusarviosta, joka on 52 948 euroa. Vapo lahjoittaa hankkeeseen 3 000 euroa. Maanomistajat suhtautuivat asiaan myönteisesti ja kunta on antanut asiantuntija-apua.

Lue »

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.