Nuoret lääkärit viihtyivät Alajärvellä

Viimeisenä iltana ennen lähtöään Alajärveltä Markus Niinistö, Antti Raaska ja Rafael Salmi seurasivat Kitron stadionilla Ankkureiden ja Vedon välistä Superpesis-ottelua.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Ihmiset ovat olleet tosi mukavia. Murre on Turun murteeseen tottuneen korvaan aika hauskaa, esimerkiksi täällä pesäpallopelissä huudettiin että ”puusilimä”, mitä en heti ymmärtänyt, Salmi naurahti. –Olen aina tykännyt erilaisista murteista ja aksenteista, ja on virkistävää kuulla erilaista puheenpartta.

Kolmikolle Alajärvi oli hyppy tuntemattomaan. Niinistölle ja Salmelle koko Pohjanmaa oli uutta, Raaska oli viettänyt kaksi kesää Kauhajoella lääkärin töissä. He halusivat samaan paikkaan kesätöihin, ja välitysfirma tarjosi heille Alajärveä. Työsopimus tehtiin Terveystalon kanssa.

–Ehtoni oli, että paikassa pitää olla järvi, muistutti Salmi. –Ennakko-odotuksia ei ollut, Pohjanmaa oli kylläkin historian tunneilta tuttu, ja Vimpeli sekä Kuortane urheilupaikoistaan. Heti, kun tulimme tänne, Alajärvestä tuli hyvä fiilis. Jotenkin tuli lapsuusajan mökkipaikkakunta mieleen. Täällä on niin rauhallista.

–Viehättävä, sympaattinen paikka, Raaska kehui.

Kaupunkilaiselämää viettäneet nuoret totesivat Alajärveltä löytyneen kaiken tarpeellisen niin, että Turkuun ei tarvinnut lähteä kuukauteen.

–Siihen oli vähän tottumista, että kaikki kaupat menevät kiinni iltayhdeksältä.

Vimpelissäkin he ehtivät käymään. Pesäpallopeli Saarikentällä oli elämys.

TERVEYSKESKUKSESSA työkaverit olivat mukavia, ja työkavereilta sai tarvittaessa taustatukea.

–Siellä on hyvät puitteet ja tarvittavat välineet löytyvät, Raaska totesi.

Yksi huomio oli, että täälläpäin etenkin miehet hakeutuvat lääkäriin, kun asioita on jo päässyt kasaantumaan. –Hoitoon tulee tosi vaikeita tapauksia, mutta sitten saa pistää monta asiaa kuntoon samalla ja pääsee vaikuttamaan, Raaska kuvaili.  

Salmi rankkasi kesän parhaaksi jutuksi työn: –Hienoa, että opiskelijan työtä arvostetaan, ja siitä sai hyvää palautetta henkilökunnalta. Tuntuu, että terveyskeskuksessa on saanut tehdä paljon ihmisten hyväksi.

Niinistön mielestä kesässä parasta oli se, kun he tennisvuoronsa jälkeen pulahtivat uimaan Alajärveen.

–Tuntui, että tätä kesän kuuluukin olla.

Kolmikko sai työkavereiltaan läksiäislahjaksi Alajärven Ankkureiden lippalakit.

–Ihan parhaat lääkärit, ovat saaneet pelkkiä kehuja sekä työkavereilta että asiakkailta, totesi haastattelun aikana paikalle sattunut terveyskeskuksen työntekijä.

Huippuluokan nurmikenttä

PIENEKSI kaupungiksi Alajärvi tarjoaa monipuoliset puitteet liikkumiselle ja harrastamiselle. Antti Raaskan, Rafael Salmen ja Markus Niinistön kesä onkin ollut urheilupainotteinen.

–Kävimme pelaamassa futista kolme kertaa viikossa, pelasimme tennistä ja treenasimme kuntosalilla, Raaska kertoi.

Niinistö harrastaa pyöräilyä ja tutustui seutuun maantiepyörän selästä käsin. –Täällä on mukavan tasaista.

–Kävimme Pyhävuorella, ja Valppaan Mika vei meidät kalaan kolme kertaa sekä Lohijoelle. Lohijoki oli tosi hieno paikka, ja kalareissujen jälkeen söimme viikon pelkkää kalaa, Salmi naurahti.

–Kävin lisäksi juoksemassa Paalijärven patikkareitin, Raaska lisäsi listaan.

–Niin, ja keilaamassa ja frisbeegolffaamassakin käytiin.

RAASKA nostaa kesän parhaaksi jutuksi avoimen jalkapallovuoron, josta työkaveri vinkkasi.

–Siellä oli tosi hyvä vastaanotto, kirjava joukko mukavaa väkeä, kun samassa porukassa pelaa miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja, monen tasoisia pelaajia.

–Oli kovaa yritystä ja tilanteisiin tultiin vauhdilla, Salmi jatkoi.

Jalkapalloa harrastavat Salmi ja Raaska kehuvat Ankkurikentän nurmea.

–Täällä kenttä on tosi hyvää tasoa, eikä ole itsestään selvyys, että pääkaupunkiseudulla tai vaikka Turussa pääsee pelaamaan tällaisissa olosuhteissa, ne varataan ykkösjoukkueille.

–Ainoa, mikä puuttuu, on ulkona oleva kuntoilupaikka. Vanhuksille on siinä Ankkurikentällä, mutta kuntoilijoille voisi olla joku paikka, missä voi lenkin ohessa nostaa leukoja ja vähän treenailla, Raaska vinkkaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.