13 elokuun, 2019

Vadelman ja pensasmustikan sadot jatkuvat syyskuulle

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto tiedottaa, että kesän viileä sää on myöhästyttänyt pensasmarjojen satoa. Poikkeuksellisen pilviset säät ja kylmät yöt heinäkuussa ovat hidastaneet myös kasvutunneleissa tuotettavan vadelman kypsymistä. Marjakausi jatkuu tänä vuonna koko maassa pitkälle syyskuuhun asti.

Muistoseurat 3 elokuvan kuvaukset loppusuoralla

Paikalliselokuvan Muistoseurat 3 kuvauksia järjestettiin sunnuntaina Kortesjärvellä Pub Sivuluisun tiloissa. Kuvaukset ovat kohta purkissa ja elokuvan on tarkoitus päästä valkokankaalle vuodenvaihteessa.

Vehka-aho johdatti Sudenpennut finaaliin ja nousuun

VIMPELIN Vedon kasvatti Lotta Vehka-aho, 18, oli suuressa roolissa Sudenpentujen taistellessa toiselle sijalle koripallon 20-vuotiaiden naisten EM-turnauksen B-divisioonassa. Vehka-aho valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Haapa-aho punnersi EM-pronssia

LAPUAN Ponnistusta edustava alajärveläinen Jani Haapa-aho voitti pronssia klassisen penkkipunnerruksen EM-kilpailussa Merignicssa Ranskassa.

Menkijärvi Meeting palaa entistä suurempana

MENKIJÄRVEN Lentokenttäosuuskunta järjestää tänä vuonna toisen kerran viime kesänä suuren suosion saavuttaneen Menkijärvi Meeting -tapahtuman. Sen merkeissä Menkijärven lentokentällä nähdään 24. elokuuta koneita ja kulkuneuvoja sekä taitonäytöksiä niin maassa kuin ilmassakin.

Oppi-isän neuvoista ja persoonasta voi ammentaa yhä

TIENNÄYTTÄJÄ ja taidevaikuttaja, jolla oli pyrkimys ja asenne olla kansanmies, joka ei halua asettaa itseään muiden yläpuolelle ja toisaalta rakkaus, kunnioitus ja ihastus taiteen äärettömiin mahdollisuuksiin ja voimiin, kuvaili lappajärveläislähtöinen Jussi Tuuri taiteilija yhtä oppi-isäänsä, taiteilija Eero Nelimarkkaa.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.