29 huhtikuun, 2019

Vuoden kova treeni palkittiin lavalla

Vimpeliläinen Minna Jaakkola osallistui hiljattain IFBB:n Fitness Classics 2019 -SM-kisaan, ja sijoittui Body fitnessin masters 40 -sarjassa neljänneksi.

Päin honkia

POHJANMAAN partiolaisten partiotaitokilpailut käytiin lauantaina Kortesjärven Kitkalla.

Ruotsalaisten panos Suomen sisällissodassa on täällä unohdettu

Historiantutkija Aapo Roselius luennoi sunnuntaina Kortesjärven jääkäriseminaarissa otsikolla “Valkoisen armeijan ruotsalaiset vapaaehtoiset.” Hän totesi, että Ruotsin antama tuki valkoisten armeijalle Suomen sisällissodassa vuonna 1918 on Suomessa paljolti unohdettu. Ruotsissa eri sotiin osallistuminen puolestaan edusti vallalla ollutta kolonialistista ajattelua.

Vanhempien väistöön liittyvät huolet ja murheet koottiin paketiksi

Kortesjärven koululaisten vanhemmat ja kortesjärveläiset kaupunginvaltuutetut kokoontuivat sunnuntaina keskustelemaan väistöön liittyvistä huolistaan. “Kokoamme ihmisten huolet ja murheet, ja toimitamme ne eteenpäin kaupungille”, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Juha Autio pohjusti illan tavoitetta.

Supersiivouksella kylä kuntoon

Vimpelin jokakeväinen siivouspäivä sai tänä vuonna kunnan lisäksi järjestäjätahokseen Yrittäjien Vetovoimaa ja viihtyvyyttä Vimpeliin -hankkeen sekä nimen Supersiivouspäivä. Roskien kerääjiä oli päivän aikana liikkeellä kymmeniä eri puolilla keskustaa.

Veto laajensi eSportsiin

VIMPELIN Vedolla on aihetta ylpeyteen: 85 toimintavuottaan juhlivan seuran riveistä pelaa pääsarjatasolla jo neljä joukkuetta. Uusin tulokas on eSports-joukkue, joka pelaa uutta Telia Esports -sarjaa (TES). Samalla se on maakunnan ensimmäinen CSGO:ta pelaava pääsarjajoukkue.

Lue »

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.