26 huhtikuun, 2019

Härmän PowerPark avaa porttinsa

PowerParkin kausi tulee olemaan pidempi kuin aikaisemmin, sillä jo perinteeksi muodostuneet päättäjäiset vietetään tänä vuonna poikkeuksellisesti vasta 7.9.

Evijärven nuorisoseura

Kaikukortti mahdollistaa kulttuuriharrastuksen

Kaikukortilla esimerkiksi tapahtumiin, konsertteihin, elokuviin ja kansalaisopiston kursseille pääsee Evijärvellä, Kauhavalla ja Lappajärvellä toukokuusta alkaen maksutta, jos niihin ei muuten ole varaa osallistua. Kaikukortissa ei liiku lainkaan raha, vaan koko toiminta perustuu mukana olevien, kulttuuria alueella tuottavien tahojen tahtoon tehdä hyvää.

Eläkeliiton Raimo Ikonen: Eläkeläisköyhyydestä päästävä eroon

“Myös kansainväliset eläkejärjestelmiä vertailleet tutkimukset ovat osoittaneet, että Suomen minimieläkkeet ovat useimpia OECD-maita matalammalla tasolla. Tulevalle perusturvauudistukselle on myös suuri tarve. Kansaneläkkeen indeksin leikkaaminen ja jäädyttäminen tulee pikimmiten perua. Lisäksi kansaneläkkeeseen täytyy tehdä riittävä tasokorotus”, kiteyttää Eläkeliiton puheenjohtaja Raimo Ikonen liiton huolet.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.