T-Tarvike laajentaa rautakauppapuolta

Julkaistu:

Aihe:

TEOLLISUUSALUEELLA Alarannantien varrella sijaitsee Lappajärven T-Tarvike Oy:n myymälä. Yrityksen ydintoimintaa ovat turkistarhaustarvikkeet.

Kolme vuotta sitten toiminta laajeni rakennuspalveluihin, kun Pasi Savola siirtyi yhtiön palkkalistoille. Aikaisemmin hän työskenteli toiminimellä Järviseudun Rakennus ja Remontti.

–Siinä vaiheessa kasvatimme rakennustarvikkeiden tarjontaa ja aloimme vuokrata joitakin työkaluja. Nyt laajennamme selvästi rautakauppapuolta, sanoo Lappajärven T-Tarvikkeen yrittäjä Veli Isoperkkiö.

Hän kertoo, että T-Tarvike teki sopimuksen rauta- ja rakennustarvikkeiden ostamisesta Saarenpää Oy:ltä. Lapualaisen kauppiaspariskunnan Maria ja Miika Saarenpään yhtiöllä on IKH-ketjuun kuuluvat myymälät Alajärvellä ja Lapualla.

T-TARVIKKEEN myymälätilaa on remontoitu. Uudistetun rautakauppapuolen avajaiset pidetään Isoperkkiön mukaan lähiviikkoina.

–Yksi syy tuotteiden hankkimiseen Saarenpäältä on se, ettei Lappajärvellä ole enää IKH:n myymälää, hän jatkaa.

Vuoden 2018 alussa Lappajärven Osuuskauppa sulautui Osuuskauppa KPO:hon, joka sulki IKH-myymälänsä Maneesintien varrelta.

Mainos

Isoperkkiö huomauttaa, että Saarenpään kanssa yhteistyötä helpottaa se, että yhtiön palveluksessa on lappajärveläinen Pasi Lehtonen.

–Sovimme Pasin kanssa asioista jo silloin, kun hän oli Vimpelissä.

LEHTONEN ehti työskennellä vimpeliläisessä PP-Tools Oy:ssä ja sitä seuranneessa Toolgate Oy:ssä yhteensä 16 vuotta. Saarenpäähän tekniseksi yritysmyyjäksi hän siirtyi viime marraskuussa.

–On ollut haastavaa löytää Lappajärveltä esimerkiksi työkoneiden hydrauliöljyjä. Nyt paikallisia asiakkaita palvellaan silläkin sektorilla, toteaa Lehtonen.

Asiakkaat, jotka käyvät T-Tarvikkeen myymälässä tai soittavat sinne, juttelevat useimmiten myyntipäällikkö Kari Ahvenniemen kanssa. Hän on työskennellyt yrityksen palveluksessa yli kaksikymmentä vuotta.

–Laajan valikoiman lisäksi saamme Saarenpäältä nopeat toimitukset. Jos meillä ei jotakin tavaraa ole valmiina hyllyssä, saamme sen tänne yleensä seuraavaksi aamuksi.

Myös Lehtosen ja Ahvenniemen yhteistyölle löytynee hyvä pohja, sillä kärnäläisinä he ovat tunteneet toisensa lapsuudesta lähtien.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.