24 elokuun, 2018

Seurantalojen korjausavustusten haku alkoi

Seurantalojen korjausavustukset vuodelle 2019 ovat nyt haettavana. Seurantalojen korjausavustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin korjauksiin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Seurantalojen korjausavustusta haetaan sähköisessä verkkopalvelussa.

Kurvinen ehdolle eduskuntavaaleihin

Kurvinen on kansanedustajuutensa lisäksi Etelä-Pohjanmaan maakuntahallituksen jäsen ja Kauhavan kaupunginvaltuuston 1.varapuheenjohtaja. Kurvinen toimi Suomen Keskustan varapuheenjohtajana 2016-2018.

Formula Academy Finland ja Legendsit Kemoralla

Formula 4 -kalustolla ajettavassa Formula Academy Finland -sarjan osakilpailussa mukana on yhteensä yhdeksän kuskia taistelemassa palkintokorokesijoituksista sekä sarjapisteistä.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.