Kuvilla Suomen kulttuuriperintöä maailmankartalle

Ruutukaappaus Wikipedian Wiki Loves Monuments -sivustolta

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vuosittainen maailmanlaajuinen valokuvauskilpailu järjestetään taas syyskuussa. Wikimedia Suomi ry:n ja Museoviraston järjestämässä Suomen osakilpailussa kuvataan eri puolilla maata sijaitsevia kulttuuriperintökohteita: suojeltuja rakennuksia, valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja ympäristöjä ja arkeologisia kohteita. Kilpailuun osallistutaan tallentamalla kuvat kilpailun nettisivujen kautta 1.–30.9.2018 välisenä aikana. Kuva saa olla otettu aikaisemminkin.

Tämän vuoden kotimaiseen kilpailuun voi osallistua myös jälleenvalokuvaamalla historiallisia valokuvia niiden tapahtumapaikoilla. Ajapaik-mobiilisovelluksella voi löytää Finna.fi -palvelusta löytyviä kuvia lähistön paikoista, kohdentaa kuvan näkymään kännykkäkameran ruudulla ja lähettää tallennetun kuvan kilpailuun. Tänä vuonna erityisteemana ovat vuonna 1918 kuvatut kuvat. Vanhoista ja uusista kuvista muodostuu ennen ja nyt -kuvapareja samalla kun paikoista muodostuu muistopaikkoja kartalle.

Mainos

Wiki Loves Monuments -valokuvauskilpailu on osa meneillään olevaa Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta. Suomessa teemavuoden kärkenä on ajatus kaikkien osallisuudesta kulttuuriperintöön. Valokuvauskilpailun järjestävät Suomessa Wikimedia Suomi ry ja Museovirasto.

Tarkemmat tiedot ja kuvauskohteet löytyvät Wiki Loves Monuments -kilpailun verkkosivuilta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.