Kunta voisi hoitaa viheralueita, jos niille saadaan hoitaja

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Viime viikon Järviseudun Sanomissa kerrottiin Evijärvellä heränneestä keskustelusta, jossa Evijärven liikenteenjakajia, kylänraittien vierustoja, taajamaan johtavia risteysalueita ja viheralueita pidettiin huonosti hoidettuina ja epäviihtyisinä. Esimerkiksi kukkaistutukset tai edes hyvin hoidetut nurmikot toimisivat monen mielestä kunnan käyntikorttina.

Tavallinen evijärveläinen välttämättä tiedä, ovatko alueet kunnan vai valtion hoidossa. Kunnaninsinööri Tuomo Saari valottaa asiaa:

–Keskustan läpi kulkevat Kirkkotie ja Voltintie, sekä niiden varrella kulkevat pyörätiet viheralueineen ja kaikki liikenteenjakajat ovat valtion hoidossa. Puistot ovat kaikki kunnan hoidossa.

Hän sanoo, että liikenneviraston ohjeistuksen mukaan Evijärven kokoisen kunnan taajama kuuluu niin sanottuun T2-luokkaan. Se joka tarkoittaa, että valtio niittää viheralueet kaksi kertaa kesässä tai viimeistään silloin, kun heinän pituus on yli 20 senttimetriä.

Saaren mukaan kunnan voisi olla mahdollista ottaa viheralueet valtiolta hoidettavakseen. Kunnan omilla palkkalistoilla ei tosin ole puutarhuria. Kiinteistönhoitajien lisäksi on vain nurmikon leikkuuseen palkatut kesätyöntekijät.

Mainos

–Kunnan kiinteistöjen nurmikonleikuun hoitaa kunnan kaksi kiinteistönhoitajaa sekä kesäksi palkatut kaksi kesätyöntekijää. Kesätyöntekijät ovat usein opiskelijoita. Liikennealueilla työskennellessä on riskialtista käyttää opiskelijoita, joilla ei ole esimerkiksi tieturvakurssia käytynä. Toinen merkittävä tekijä on tietenkin kustannukset. Kustannuksiin voidaan kuitenkin vaikuttaa talousarviovaiheessa, joten se ei mielestäni olisi kuitenkaan ongelma.

Sillankorvan kaislaa kasvavat ja paikoin huonokuntoisiksi väitetyt venepaikat ovat kunnan omistuksessa ja hoidossa.

–Laituripaikat ovat valitettavasti alkaneet rannasta alkaen pikku hiljaa kaisloittumaan, leviten koko ajan kauemmaksi rantaviivasta. Rantaa ruopattiin toissa kesänä, mutta uudelleen ruoppaus on taas tarpeen.

Saaren omasta mielestä Evijärven viihtyisyyden parantamiseksi riittää työsarkaa pitkäksi aikaa.

–Jos vertaa Evijärven näkymää siihen mitä se oli muutamia vuosia sitten, niin mielestäni Evijärveä on kuitenkin saatu viihtyisämpään suuntaan.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.