Evijärvi jäämässä Kaksineuvoiseen

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Kunnanjohtaja Teemu Kejosen mukaan kunnan tekemien selvitysten perusteella Kaksineuvoinen on sote-uudistukseen asti varmin tapa taata evijärveläisille sote-palvelut, vaikka kaikki Kaksineuvoisen päätökset eivät kuntaa miellytäkään.

Evijärveläisiä on närästänyt Kaksineuvoisen päätös keskittää lääkäripalvelut ensi vuoden alusta Kauhavalle.

Keskustan ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esitti marraskuussa, että ”Kaksineuvoisen viimeaikaisten Evijärven kunnalle epäedullisten päätösten ja palvelujen keskittämissuunnitelmien vuoksi Evijärven kunnan tulee selvittää Kaksineuvoisesta eroamista”.

Mikäli eroamispäätös tehtäisiin vielä tänä vuonna, se astuisi voimaan vuoden 2019 alussa. Käytännössä ero Kaksineuvoisesta tarkoittaisi sitä, että Evijärven pitäisi liittyä vuodeksi johonkin muuhun kuntayhtymään ennen kuin sote-palvelut siirtyvät maakunnan vastuulle vuonna 2020.

Valtuusto käsittelee eroamisaloitetta ensi maanantaina.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.