Ääniä

TASAN sata vuotta sitten 15. marraskuuta 1917 Suomen suuriruhtinaskunnan eduskunta päätti äänin 127-68 ottaa korkeimman vallan itselleen. Käytännössä se tarkoitti itsenäisyyspäätöstä. Korkeinta valtiollista valtaa oli jaossa, koska Venäjän keisari Nikolai II luopui vallasta 15. maaliskuuta ja bolševikit ottivat vallan 7. marraskuuta niin sanotussa lokakuun vallankumouksessa.

Omittuaan vallan eduskunta aloitti puolenyön jälkeen uuden täysistunnon, jossa vahvistettiin kunnallislait äänin 145-45. Sitten kolmen viikon kuluttua 6. joulukuuta eduskunta hyväksyi senaatin antaman itsenäisyysjulistuksen äänin 100-88.

LAPPAJÄRVEN kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa valtuutetut tekivät aloitteen, joka kohtuullisella todennäköisyydellä johtaa kunnan eroamiseen Kuntayhtymä Kaksineuvoisesta. Eroamista selvitetään myös Evijärvellä.

Etelä-Pohjanmaan pohjoisosassa aloittivat Kaksineuvoinen vuonna 2007 ja Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alue vuonna 2009. Kuntaliitoksiakin tapahtui. Vuonna 2009 aloitti nykyinen Kauhava, kun entiset Alahärmä, Kauhava, Kortesjärvi ja Ylihärmä muodostivat uuden kunnan. Samaan aikaan Lehtimäki liittyi Alajärveen.

Taustalla oli kunta- ja palvelurakenneuudistus eli tuttavallisemmin Paras. Vastuu perusterveydenhuollon järjestämisestä jätettiin kunnille, mutta piti löytyä vähintään 20 000 asukkaan väestöpohja.

JÄRVI-POHJANMAAN yhteistoiminta-alue purkautui viime vuodenvaihteessa. Soini liittyi Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymään, johon ennestään kuuluivat Alavus, Kuortane ja Ähtäri.

Kaksineuvoisessa ei ole yhtymävaltuustoa, joten korkeinta valtaa käyttää yhtymähallitus. Maaliskuussa 2015 se päätti kauhavalaisten äänin 8-4 jakaa uusiksi edellisen vuoden kotipalvelukustannukset. Jäsenkuntien suhteisiin tuli särö, joka uhkaa laajeta halkeamaksi.

Lappajärveläiset päättäjät suivaantuivat viimeviikkoisesta lääkäripalvelujen keskittämispäätöksestä, joka tehtiin kauhavalaisten äänin 8-4. Valtuutetut kokivat, että itsenäisen kunnan itsemääräämisoikeutta poljettiin.

Lappajärven kunta vietti 150-vuotisjuhliaan pari vuotta sitten ja Evijärven kunta juhlii samaa ikää tänä vuonna. Siinä jää kakkoseksi Suomen valtiollisen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi. Puhumattakaan Kaksineuvoisen 10-vuotisjuhlavuodesta.

Tämä kolumni julkaistiin Järviseudun Sanomissa keskiviikkona 15.11.2017.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.