Triathlon vetää Järvisiä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

13-vuotias Ronja ja 11-vuotias Ramona Järvinen aloittivat lajin Jyrki-isänsä innostamana.

– Talvella iskä heitti meille, josko mekin osallistuisimme kisoihin, tytöt kertovat.

Viime vuonna tytöt seurasivat kannustusjoukoista, kun Jyrki-isä osallistui ensimmäistä kertaa SM-kisoihin ja voitti kultaa täysmatkalla 40–44-vuotiaiden miesten sarjassa. Täysmatkaan kuuluu 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja maratonjuoksu.

Tänä vuonna Finntriathlon järjestettiin elokuun alussa Tahkolla, josta Jyrkillä oli kotiituomisena oli SM-hopea.

Tytöt osallistuivat Tahkolla lasten triathloniin. Urakkaan kuului uintia 200 metriä, pyöräilyä neljä kilometriä ja juoksua kaksi kilometriä. Ronja oli 13–14-vuotiaiden tyttöjen sarjassa kahdeksas ja Ramona 11–12-vuotiaissa neljäs.

Triathlonissa Järvisiä viehättää lajin monipuolisuuden lisäksi kisojen tunnelma. Vaikka kyse on yksilölajista, yhteishenki on korkealla.

Lue aiheesta lisää keskiviikkona ilmestyneestä Järviseudun Sanomista.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.