Lissusta tähtivalio
Vimpeliläisen Marko Lehdon omistama suomenajokoira Lissu on saanut Suomen Ajokoirajärjestön myöntämän tähtivalio-tunnustuksen. Lissun emä Likka on

Lappajärven koululaiset ovat saaneet tänään luisteluoppia, kun Ice skating tour saapui paikkakunnalle. Päivän aikana on
Hirvenmetsästyskausi päättyi vuodenvaihteessa.Maakunnan pohjoisosassa kaataminen sujui tehokkaasti. Monessa metsästysseurassa luvat käytettiin jo loka-marraskuussa. –Sen perusteella,
Koira jäi auton alle sunnuntaina hieman puolen päivän jälkeen Alajärvellä Kanaharjuntiellä.Koira selvisi onnettomuudesta ja jatkoi
Vimpelin Vedon Superpesis-rinki piti loppiaisena perinteiset yleisölle avoimet harjoitukensa. Liikuntahallin lehtereillä harjoittelua kävi kipakasta pakkassäästä
Metsätilojen sukupolvenvaihdoksia halutaan edistää vuoden alussa voimaan tulleella metsälahjavähennyksellä. Sen ideana on keventää metsätilaa jatkavan
Kortesjärven Palojärven rannalle elokuussa muuttanut Katja Myllymäki toi mukanaan viidet kangaspuut sekä koirat Muljan ja
Lappajärvellä on kuultavissa historian havinaa, sillä Lappajärven Veikkojen naisjoukkue pelaa tulevalla kaudella pesäpallon pääsarjassa. Pelaajaringin
Sunnuntaina Lappajärven kirkossa kuullaan kirkkoherranvaalin ensimmäinen vaalisaarna. Vaalisaarnan pitää Aki Paavola. Viran toinen hakija, Lappajärven

Vimpeliläisen Marko Lehdon omistama suomenajokoira Lissu on saanut Suomen Ajokoirajärjestön myöntämän
Lappajärven koululaiset ovat saaneet tänään luisteluoppia, kun Ice skating tour
Hirvenmetsästyskausi päättyi vuodenvaihteessa.Maakunnan pohjoisosassa kaataminen sujui tehokkaasti. Monessa metsästysseurassa luvat
Koira jäi auton alle sunnuntaina hieman puolen päivän jälkeen Alajärvellä
Vimpelin Vedon Superpesis-rinki piti loppiaisena perinteiset yleisölle avoimet harjoitukensa. Liikuntahallin
Metsätilojen sukupolvenvaihdoksia halutaan edistää vuoden alussa voimaan tulleella metsälahjavähennyksellä. Sen
Kortesjärven Palojärven rannalle elokuussa muuttanut Katja Myllymäki toi mukanaan viidet
Lappajärvellä on kuultavissa historian havinaa, sillä Lappajärven Veikkojen naisjoukkue pelaa
Sunnuntaina Lappajärven kirkossa kuullaan kirkkoherranvaalin ensimmäinen vaalisaarna. Vaalisaarnan pitää Aki
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.