Kesällä haluaa nähdä ihmisiä ja maisemia vähän muualtakin kuin omilta nurkilta. Nykyään nuoret ja nuoret perheet reissaavat pitkin etelän maita ja niin alkaa tuntumaan, ettei kotimaassa ole mitään. Kotimaassa on paljon nähtävää, niin omassa pitäjässä kuin myös naapuripitäjissä. Itse lapsena ei paljon reissattu. Veikon riihelle asti kun pääsi, äiti huuteli jo kotiin. Setäni kanssa pääsin pari kertaa Soinin Köppälään, jossa oli lohilampia ja mukavia polkuja kierrellä. Sinne pääsy tuntui suurelta juhlalta.
Nyt vaimon kanssa päätimme lähteä kotimaassa vähän kauemmaksi, eli Kuusamoon asti. Matkakin on sen verran pitkä, viisisataa kilometriä lähes tarkalleen meidän pihasta, ettei ihan päivän-kahden reissua viitsi tehdä. Nautin tavata vieraita ihmisiä ja Kuusamon maisematkin ovat silmiä hiveleviä. Itselleni erityisesti uusien ventovieraiden kanssa juttelu on erityisen mukavaa. Vähän vaimo kyllä jarruttelee, että elä ihan jokaiselta kysy, mistä päin olet lähtöisin tai miten menee. Se on yllättävää, miten juttelu on avartavaa ja aika usein joku kertoo elämästään ja kohtaloistaan. Erotessa usein se vieras kiittelee, kun on saanut avautua. Nyt sattui monen kanssa niin, että vieraan sukujuuret olivatkin Järviseudun pitäjissä tuttujen henkilöiden sukulaisia tai muuten läheisiä. Keski-Suomessa asuvan tyttöni naapurikin tuli sattumalta Kuusamon torilla vastaan.
Pari päivää lomastamme kiertelimme Kiutakönkään retkipolkuja. Patikointireitit olivat hyvässä kunnossa ja tarkoin merkattu, ettei eksymään päässyt. Tänä vuonna kiersimme lyhyempiä reittejä, emmekä olleet autiotuvissa yötä. Aika paljon näkyi turisteja, jotka kantoivat raskasta rinkkaa selässään ja olivat olleet pari kolme vuorokautta kiertelemässä. Vastaamme tuli muun muassa sveitsiläinen perhe ja loppumatkasta kaksi Houstonista kotoisin olevaa nuorta miestä. Miehet halusivat ottaa meistä kamerallamme kuvia, että saisimme kuvan, jossa olemme yhdessä. Ihan hyvin keskustelukin sujui, vaikka en mikään kielimies olekaan. Sää suosi ulkoilua ja oli poikkeavaa, ettei hyttysiä juurikaan näkynyt.
Taivalkoskella tapasimme hillanmyyjiä, mutta hillojen hinta vaikutti vähän turhan kalliilta. Poikkesimme Jalavan kauppaan, joka on myös näkemisen arvoinen paikka. Päätalon Kalle siitä taisi kirjassaan usein kertoa. Jalavan Arin, kaupan vanhemman omistajan kanssa juttelimme pari tuntia ja kaupan historia tuli aika tutuksi.
Poikkeuksellisesti lähdimme Puolangan kautta ajamaan kotiin päin ja kuinka ollakaan, ennen Näljänkää pysäytin auton rämenevan viereen. Sanoin vaimolle, että noukitaan tästä vähän hillaa, edes suuhun. Vaimo tyrmäsi, ettei tuossa risukossa voi hillaa olla. Kuitenkin sain hänet katsomaan. Rämeellä oli hillaa keltaisenaan. Onneksi olimme ottaneet varalta kumisaappaat mukaan. Astiat uupuivat, joten tyhjäsimme limunaati- ja termospullot. Noin tunnin päästä meillä oli yli neljä kiloa hillaa. Noukittavaa olisi ollut enemmänkin, ja meinasi jo ahneus iskeä. Onneksi vaimon jalka upposi kinttua myöten nevaan ja kumisaapas kastui. Hattuuni olisin saanut vielä noukittua…
Tapio Höykinpuro
