Vimpeli

Pohjanmaan Leidit, vas. Laura Takala, Nea Saukko, Henna Hernesniemi ja Maritza. Kuva Maritzan albumista.
Kulttuuri ja ihmiset

Musiikki tuo iloa ja energiaa  

POHJANMAAN LEIDIT syntyi kokoonpanona noin vuosi sitten, kun neljä laulajaa, Maritza Parkkinen, Henna Hernesniemi, Nea Saukko ja Laura Takala löysivät toisensa musiikin merkeissä. 

–Me haluamme ryhmänä tuoda esityksiin positiivista energiaa. Tämänhetkinen esityksemme koostuu Paula Koi…

Severi Lassila löi juoksun Alajärven Ankkureita vastaan pelatussa harjoitusottelussa.
Alajärven Ankkurit

Veto niukasti voittoon Ankkureista

VIMPELIN Veto voitti sunnuntaina käydyn harjoitusottelun tiukan taistelun jälkeen kotiutuslyöntikilpailussa 2–1. Ensimmäistä jaksoa hallitsivat kolmostilanteiden  valossa vieraat 1-6. Ankkurien lyöntipeli oli varsin hyvää eikä ulkopelissä tullut pahempia virheitä. Vedon peli oli s…

Yhteiskunnan pyrkimys on, että yhä useampi vanhus pärjäisi kotonaan mahdollisimman pitkään. Tämä edellyttää tukea ja apua myös omaisilta.
Kulttuuri ja ihmiset

Mikä on omaishoitajuuden tulevaisuus?

JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJIEN omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen sai viime vuonna asiakkailta yli 700 yhteydenottoa. Useimmat niistä

Eveliina Lindberg on vimpeliläinen äiti, laulaja ja lähihoitajaopiskelija. Omat kokemukset äitiyden kauneudesta ja kivusta muotoutuivat sanoiksi Kiinni-kappaleeseen, joka julkaistaan 11. toukokuuta.
Äitienpäivä

”Äidinrakkaus on ehdottominta ja suurinta, kauneinta ja tärkeintä”

USEIMMAT äidit tietävät sen tunteen, kun vastasyntyneen kanssa haluaa olla omassa kuplassaan ja pidellä lasta lähellään kuten hän on juuri ollut siinä sydämen alla. Moni äiti tietää myös sen tunteen, kun lapsen isommat sisarukset kaipaavat huomiota ja äidin aikaa sekä rakkautta. Yht…

Pohjanmaan Leidit, vas. Laura Takala, Nea Saukko, Henna Hernesniemi ja Maritza. Kuva Maritzan albumista.
Kulttuuri ja ihmiset

Musiikki tuo iloa ja energiaa  

POHJANMAAN LEIDIT syntyi kokoonpanona noin vuosi sitten, kun neljä laulajaa, Maritza Parkkinen, Henna Hernesniemi, Nea

Severi Lassila löi juoksun Alajärven Ankkureita vastaan pelatussa harjoitusottelussa.
Alajärven Ankkurit

Veto niukasti voittoon Ankkureista

VIMPELIN Veto voitti sunnuntaina käydyn harjoitusottelun tiukan taistelun jälkeen kotiutuslyöntikilpailussa 2–1. Ensimmäistä jaksoa hallitsivat kolmostilanteiden 

Yhteiskunnan pyrkimys on, että yhä useampi vanhus pärjäisi kotonaan mahdollisimman pitkään. Tämä edellyttää tukea ja apua myös omaisilta.
Kulttuuri ja ihmiset

Mikä on omaishoitajuuden tulevaisuus?

JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJIEN omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen sai viime vuonna asiakkailta yli 700 yhteydenottoa. Useimmat niistä

Vimpeli

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.