Siirry sisältöön
Uutiset
”Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, autuas se, joka köyhää säälii.” Elämme aikaa, jolloin ihmisiä arvioidaan nopeasti. Sosiaalinen media, uutiset ja arkiset keskustelutkin tarjoavat loputtomasti tilaisuuksia arvostella, leimata ja vähätellä toisia. On helppoa katsoa ihmistä hänen virheidensä, asemansa tai varallisuutensa kautta. Vaikeampaa on nähdä hänessä ihminen. Sananlaskujen kirjoittaja muistuttaa, että halveksunta ei ole vain harkitsematon sana. Se on syntiä. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja siksi arvokas riippumatta siitä, kuinka menestynyt, köyhä, vahva tai heikko hän on. Useimmiten lähimmäisenrakkaus ei kuitenkaan näy suurina sankaritekoina. Se näkyy tavallisessa arjessa ja on sitä, että tervehdimme ihmistä, jonka ohi muut kulkevat huomaamatta. Se on ...
Sanonta liittyy tilanteeseen, jossa pitää yhdessä ponnistaa voimansa äärimmilleen, venyä, olla sitkeä ja yleensä punnata elämää eteenpäin huolimatta siitä, että väsyttää ja kaikki tuntuu vastustavan. Sanojaksi muistan mummuni, mutta on hyvin mahdollista, että myös muut lapsuuteni kunnianarvoisat emännät käyttivät tätä ilmaisua. Jätän kielitieteilijöiden selvitettäväksi sen, mikä tuo viimeinen toppura on ja missä se ensimmäinen toppura on, joka on jo käytetty. Lapsena ymmärsin sanonnan ennakoivan sitä, että nyt ollaan perunapellolla vähän pidempään ja asia on ratkaistu. Keski-ikäisenä kesäasukkaana haluan nähdä mummun sanonnassa syvempää ulottuvuutta, mummu ilmensi sanoillaan resilienssiä. Sana toistuu useissa yhteyksissä: siitä kuulee asiantuntijoiden puheissa ja sitä tavoitellaan strategia-asiakirjoissa. Laajasti ...
