Siirry sisältöön
VÄLILLÄ tulee pakottava tunne, että täältä täytyy päästä pois. Kotoa, kotipaikkakunnalta, Järviseudulta. Joskus näkymättömät laatikon seinät ahdistavat ja puristavat, tekevät niin pieneksi, että täytyy käydä tuulettumassa jossain laatikon ulkopuolella. Joskus riittää päiväretki naapurikuntaan, joskus pitää päästä Etelä-Pohjanmaan rajojen ulkopuolelle ja aika ajoin parin päivän reissulle jonnekin pohjoiseen, itäiseen tai eteläiseen Suomeen. Paluumuutostani Lappajärvelle tulee kohta kuluneeksi neljä vuotta. Aika on kulunut nopeasti, sopeutuen uuteen elämäntyyliin ja -rytmiin, erilaisiin ongelmiin ja ihmisiin. Oman paikkansa löytämiseen ja itsensä uudelleen sijoittamiseen uudessa yhteisössä. Toisaalta ongelmat ja ihmiset ovat samoja paikkakunnasta riippumatta: on rikkautta, köyhyyttä, yhteisöllisyyttä, yksinäisyyttä, palveluja, palvelujen vähyyttä, vanhuksia, nuoria, lapsia, kiusaamista, …
KUN Jumala alussa katsoi kaikkea, mitä hän oli tehnyt, hän totesi, että se oli erittäin hyvää. Ei ollut mitään huonoa, kaikki oli priimaa. Valoisaa ja kirkasta. Ja niin onnellista! Sitten – tapahtui syntiinlankeemus. Raamatun alkulehdillä on tuo surullinen kertomus, josta alamäki lähti. Ja kohta ihmisten pahuus oli suurta maan päällä, kaikki sydämien ajatukset ja aivoitukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Maa turmeltui, ”se oli tullut täyteen väkivaltaa.” Ihmisten touhu meni pimeäksi ja hämäräksi synnin tähden. Synti on yhtä kuin pimeyttä, eikä se suinkaan ollut Jumalan vika, saati alkuperäinen suunnitelma. Raamatun alkulehdiltä voi tarkistaa, miten kaikki meni, ja miksi. Mitä pimeämpää, …
Elävää Järviseutua digikuvina
