Siirry sisältöön
Aurinkoinen kesäpäivä toi Sillankorvan leirintäalueelle tasaisesti väkeä, kun Evijärvi-viikon ohjelmaan kuulunut kesätapahtuma kokosi yhteen vakituisia asukkaita, kesävieraita ja mökkiläisiä. Musiikki, yhteislaulu, leikkimielinen rastirata ja lasten oma kepparirata loivat rennon tunnelman, jossa oli helppo pysähtyä tapaamaan tuttuja ja viettämään kesäpäivää. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä SPR Evijärven osasto, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa), Ekorosk, Evijärven Musiikin Ystävät ja Uittohovi. Yhteislauluhetken vetäjänä ja laulujen juontajana toimi Kaisu Huhtala, ja Evijärven Musiikin Ystävien jäsenet johdattivat yleisöä tuttujen sävelmien pariin. Kortesjärvelle paluumuuttanut muusikko Eemeli Erkinheimo esitti omia kappaleitaan. Niistä Takaisin Pohjanmaalle sai erityisen osuvan merkityksen, sillä kappale heijasteli myös artistin omaa paluuta kotiseudulle. Kesäasukkaat löysivät tiensä mukaan Anna-Liisa …
Erkin koitoksessa järjestettiin jälleen yhteistyössä Evijärven kunnan kanssa 24. kesäkuuta. Kisaajia mukana oli 79 ja lisäksi 31 osallistui illan päätteeksi 300 metrin juoksuun. Illan aikana tehtiin 174 lajisuoritusta. Kiitokset palkinnoista Evijärven kunnalle! Kiitos myös osallistujille, toimitsijoille ja huoltajille sekä MLL Evijärvelle kioskitoiminnasta. Ensi viikolla 1. heinäkuutajatkamme ja silloin palkinnot sponsoroi MLL Evijärvi, Pahkakankaan liikenne ja Metsä Group. Maarit Koivukangas/Evijärven urheilijat Tulokset: T3 40m 1)Joalin Pahkakangas 13.9, 2)Inari Kari 16.1, 3)Adele Keto 28.7, 4)Maisa Sarkaranta 37.6, 5)Sylvi Lindholm 42.1, 6)Erin Alaspää 43.4 P3 40m 1)Kasper Furu 17.2, 2)Hermanni Mäkinen 18.2, 3)Nuuti Mäntylä 19.7, 4)Oskari Lahti 29.5 T5 40m 1)Aada Sironen 9.3, …
Elävää Järviseutua digikuvina