Siirry sisältöön
Lappajärven kuntalaisillassa 4. maaliskuuta käytiin läpi kunnan ajankohtaisia asioita. Kuntatalouskatsauksen mukaan alustava vuoden 2025 tilinpäätös on alijäämäinen –231 478,64 euroa. Liikemaneesin osakkeiden alaskirjauksen vaikutus tilinpäätökseen oli –247 892,24 euroa, mikä selittää osaltaan tuloksen painumista alijäämäiseksi. –Kuluvasta vuodesta 2026 tulee taloudellisesti tiukka. Verotulokertymän kehitys ja väestökehitys haastavat Lappajärven kuntataloutta. Valtionosuuksia saatiin vuonna 2025 enemmän, mitä budjetissa oli arvioitu, mutta kuluvana vuonna tulee takkiin melkein sama summa. Viime vuonna tulleet päivitykset kunta-alan yleiseen virka- ja työehtosopimukseen (KVTES) tulee näkymään henkilöstökuluissa, kun sopimuksen mukaiset nostot tehdään vuosittain. Vuoden 2027 taloussuunnitelmaan on odotettavissa veroprosentin nosto. Sitä pohdittiin jo viime syksynä, kun talousarviota laadittiin tälle vuodelle 2026. Kymmenyksen nostosta tulee suhteellisen pieni, noin 30 000 euron potti kunnan tuloihin, kertoo vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi. Tilaisuudessa mukana olleet kuntalaiset tiedustelivat viranhaltijoilta muun muassa käyttämättömien kiinteistöjen poistosta taseesta, Liikemaneesin ja Kivitipun tilanteesta …
Perinteiset koululaishiihdot käytiin 4.3. Lehtimäen Valkealammella. Osallistujia oli lähes ennätysmäärät eli 165 kisailijaa ja kisapuitteet Valkealammella erinomaiset, kertoo Hoiskon koulun rehtori Antti Joensuu liikuntaryhmän puolesta. Kisojen tulokset 1lk tytöt 1) Veea Varila, Hoisko 2) Meena Suomala, Paavola 3) Minttu Huttula, Paavola 4) Linnea Rantala, Myllykangas, 5) Kerttu Kivijärvi, Paavola 6) Adele Piispanen, Paavola 7) Enni Rintala, Myllykangas, 8) Minttu Peltola, Alakylä, 9) Helmi Sillanpää, Hoisko, 10) Ellen Niukkanen, Hoisko 11) Aura Luoma, Paavola 1lk pojat 1) Juho Sikkilä, Hoisko 2) Eino Nelimarkka, Hoisko 3) Eemi Mariapori, Paavola 4) Santeri Lahdenmäki, Paavola 5) Edvin Sivula, Hoisko 6) Eemeli Uusipaikka, Paavola 7) …
SEAMKista tammi-helmikuussa 2026 valmistuneet, jotka ovat antaneet luvan julkaisuun. AMK-tutkintoon valmistuneet: Agrologi (AMK): Laakkonen Kaisa Fredriikka, Muhos Bachelor of Business Administration, International Business: Chair Aura Kinanti, Seinäjoki, Gurung Rajani, Helsinki, Koskiahde Helmi Kaisla Maria, Lapua, Leinders Margo, Alankomaat, Mäkiaho Ida Juulia, Seinäjoki, Rana Suman, Seinäjoki, Salmenautio Seliina Tuulia, Seinäjoki, Sapkota Bishal, Helsinki, Tienhaara Noora-Maria Katariina, Seinäjoki Bachelor of Engineering, Automation Engineering: Nguyen Quynh Chi, Hanoi (Vietnam), Truong Thuy Ha, Seinäjoki, Vaseghiardekani Ali, Seinäjoki Bachelor of Health Care, Nursing: Kahiya Unity, Espoo Insinööri (AMK), Automaatiotekniikka: Koskela Niko Petteri, Seinäjoki, Linjamäki Noora Eveliina, Kauhava, Pihlajamäki Juha Pekka, Seinäjoki Insinööri (AMK), Bio- ja …
Alajärven elinvoimalautakunta jakoi kokouksessaan 3. maaliskuuta avustuksia. Kulttuuriavustuksiin on varattu vuoden talousarviossa 12 000 euroa. Määräaikaan mennessä hakemuksia saapui yhteensä 14. Avustuksia haettiin yhteensä 18 830 euroa. 550 euroa määrärahasta varataan vuosittain jaettavaan kulttuuripalkintoon. Avustuksia myönnettiin Selkäyhdistyksen kulttuurimatkaan 900, Sipsetti ry:lle 850 euroa yleisölle avoimen ”Kellohameita ja nahkatakkeja” -musiikkiesityksen järjestämiseen, Nelimartoille 900 euroa yritysvierailuun, Alajärven nuorisoseuran 130-vuotisjuhlan järjestämiseen 1 500 euroa, Elina Förstille 600 euroa Taiwanin taidenäyttelyn kuluihin, Eläkeliiton yhdistykselle 600 euroa teatteritoimintaan ja sen kehittämiseen, Alajärven Kamerakerholle 600 euroa valokuvanäyttelyn järjestämiseen, Kurejoen maa- ja kotitalousseuralle 600 euroa kulttuuriretken järjestämiseen, Tiemestarin pojat -yhtyeelle 500 euroa äänitteen tekoon, Järvi-Pohjanmaan senioreille 900 euroa kulttuuriretken järjestämiseen, Liisa Heinilälle 600 euroa Aallot Alajärvellä -kirjahankkeen edistämiseen, ja Lions Clubille 1 500 euroa Vappumarkkinoiden järjestämiseen. Kulttuuritoimen avustuksiin varattua rahaa jäi jakamatta 900 euroa ja uusi haku järjestetään syksyllä. Nuorisoavustuksia jäi jakamatta Nuorisoavustuksiin oli varauduttu 28 000 eurolla. Yleisavustuksia haettiin …
Elävää Järviseutua digikuvina