Siirry sisältöön
Viime aikoina olen miettinyt paljon taivasasioita. Miksi? Elämässäni ja ympärilläni on tapahtunut viime päivinä paljon yllätyksellisiä kuolemia ja niin sanottuja ”äkkilähtöjä”, kutsuja yllättäen tästä ajasta iäisyyteen. Mielessäni on ollut rukous: ” Herra, olenko minä valmis, pääsenkö minä taivaaseen? Miten minun käy?” Meidän jokaisen on siis tehtävä tili itsestämme (Room. 14:12), kuten Raamatussa sanotaan. Tiedän, että ilman Jeesusta en pääse taivaaseen. ”Onko sinun taivaspassisi kunnossa?” Hetkinen… Taivaspassi! Se tärkein! Aivan kuten henkilöllisyystodistus, jota tarvitsin, kun olin menossa pankkiasioille toiselle paikkakunnalle. Ajokortti minulla on vielä voimassa, muuta virallista henkilöllisyystodistusta minulla ei ole, mutta sitten muistin, että passihan minulla on! Etsin passin ja …
Evijärvellä aloittaa aivan uudenlainen harrastuskonsepti, 7.–9.-luokkalaisille pojille suunnattu Soturikasvatushaaste. Kokonaisuuden puuhamies on entinen puolustusvoimien upseeri Tuomas Holma, jonka ajatuksena on tarjota nuorille pojille paikka, jossa he voivat turvallisesti haastaa itseään, liikkua ja kasvaa yhdessä muiden kanssa. Holma kertoo saaneensa ajatuksen toimintaan jo puolustusvoimissa työskennellessään. –Kadettikoulutukseen kuului samankaltaista soturikasvatusta, ja koin sen äärimmäisen tärkeänä. Kouluttajana huomasin, kuinka nuoret miehet löysivät itsestään uusia puolia, kun heitä rohkaistiin ja haastettiin oikealla tavalla. Holma mukaan monet nuoret kaipaavat ympäristöjä, joissa he voivat kokeilla rajojaan turvallisesti ja samalla oppia luottamaan omiin kykyihinsä. –Haluan rohkaista nuoria huomaamaan, että he pystyvät usein paljon enempään kuin aluksi ajattelevat, Holma kertoo. Soturikasvatushaasteessa harjoitellaan …
Lappajärven Geolukiossa neljä vuotta toimineen luonnontieteellisen linjan opintoja uudistettiin syksyn arvioinnin yhteydessä, ja abivuodelle tarkoitetut opintojaksot muutettiin korkeakoulujen pääsykokeisiin valmentaviksi, niin sanotuiksi preppausopinnoiksi. –Idea preppausopinnoista syntyi, kun mietimme, että miten voisimme kehittää linjaa ja palvella opiskelijaa entistä paremmin. Pääsykokeisiin valmentava painotus hyödyntää pääsykokeisiin meneviä opiskelijoita alasta riippumatta, vaikkakin luonnontieteellinen ala kiinnostaakin monia opiskelijoita lukioaikana, kertoo lukion opinto-ohjaaja Piia Kivinen. Preppausopinnot koostuvat kahdesta kokonaisuudesta: luonnontieteet pääsykokeissa I ja II, joista ensimmäisellä opintojaksolla valmennettavina oppiaineina ovat biologia, maantiede ja terveystieto, toisella matematiikka, fysiikka ja kemia. –Ideana on se, ettei kerrata pelkästään sisältöä, vaan tutustutaan pääsykoeaineistoihin ja harjoitellaan pääsykoetehtäviä sekä ajankäyttöä. Sisältöä lähestytään enemmän toiminnanohjaamisen näkökulmasta, kertovat luonnontieteellisen linjan biologian, maantieteen ja terveystiedon opettaja Markus Mäenpää sekä biologian ja maantieteen opettaja Annaleena Rauma. Preppausopintojen matematiikan, fysiikan ja kemian oppiaineita opettaa Meri Kiri. Luonnontieteellisen linjan käynyt opiskelija opiskelee kuusi opintojaksoa enemmän …
Lappajärven koululaishiihdot käytiin Stadio-Nissillä 5. maaliskuuta. Päivän aikana käytiin tiukkoja taistoja sarjojen voitoista. Tulokset tytöt 1.lk 400m: 1) Aava Niemi 2.34, 2) Alissa Dinga ja Maiju Korri 2.35, 4) Aino Rantala 3.11 , 5) Netta Saariaho 3.34, 6) Lyydia Ollila 3.44, 7) Vilma Sadeharju 3.53, 8) Iina Virkkala 6.13. pojat 1.lk 400m: 1) Otto Savola 2.53, 2) Julius Hernesniemi 3.01, 3) Aabel Jokitalo 3.46, 4) Veikka Isoperkkiö 3.55, 5) Joel Uusimäki ja Eeti Vesapuisto 4.13, 7) Taavi Ihalainen 4.20, 8) Joel Pulkkinen 4.28, 9) Eetu Pessinen 4.29, 10) Elias Murtomäki 5.46. pojat 2.lk 400m: 1) Jesse Saariaho 2.21, 2) Ilmari …
Jos haluat ymmärtää Ukrainaa tänään, kuvittele maa, jossa elämää ei siirretä “myöhemmäksi”. Täällä varataan teatteriliput, vaikka yö voisi olla levoton. Lähdetään katsomaan, kuinka sakurat kukkivat Uzhhorodissa. Suunnitellaan häitä, perustetaan yrityksiä, käynnistetään startupeja. Luuletko, että Ukraina on vain rintama? Todellisuudessa se on yksi Euroopan nopeimmin muuttuvista maista, jolla on vahva digitaalinen valtio, uusi kulttuuriaalto ja erittäin aktiivinen kansalaisyhteiskunta. Asiat nyky-Ukrainassa, jotka voivat yllättää, alkavat kielestä. 2010-luvulla Kiova oli pääosin venäjänkielinen. Tänään nuoret siirtyvät massoittain ukrainan kieleen. Se on yksi Euroopan nopeimmista kielellisistä muutoksista. Ukrainasta on tullut Euroopan digitaalinen valtio. Diia-sovelluksen kautta voi avata toiminimen 15–20 minuutissa, jättää veroilmoituksen, saada otteen rekisteristä, …
Elävää Järviseutua digikuvina