Siirry sisältöön
Hannes-myrskystä on aikaa kaksi kuukautta. Kaikille se ei ole niin sanotusti menneen talven lumia, vaan sen vaikutukset näkyvät ja tuntuvat yhä arjessa taloudellisina, psyykkisinä ja sosiaalisina seurauksina. Yksi heistä on Vimpelin Pyhälahdessa asuva Anne Lauttamus. Lauttamus oli enemmän kuin onnellinen löydettyään nykyisen kotinsa pitkän etsinnän jälkeen vuonna 2023. Yksi uuden kodin hyvistä puolista oli sitä ympäröivä tiheä, satavuotinen kuusikko, joka paksuine runkoineen suojasi sähköyliherkkää. Hannes-myrsky vei suojan: se kaatoi pihan ympäriltä puita, joista osa kaatui talon päälle, ja osa puista jäi kenolleen uhaten paitsi pihapiirissä liikkuvia, myös Lakaniementiellä kulkevia. Lauttamus on yrittänyt saada apua. Asioiden hoitamista vaikeuttaa se, ettei hän voi puhua puhelimessa – vain tekstiviestin lähettäminen on mahdollista. Hätäkeskukselle ei kelvannut se, että tuttava soitti Lauttamuksen puolesta, …
Sunnuntain evankeliumissa (Mark. 9:17–29) Jeesus kohtaa hätääntyneen isän, jonka poikaa vaivasi riivaajahenki. Opetuslapset eivät kyenneet ajamaan sitä ulos, sillä kyseessä oli laji, joka lähtisi vain rukouksella. Poika alkoi saada apua vasta, kun opetuslapset kuulivat Jeesuksen käskyn ”Tuokaa hänet minulle”. Rukous on syvimmältä olemukseltaan juuri kaiken tuomista Jeesukselle. Opetuslapset saivat tärkeän opetuksen, jonka olivat kenties unohtaneet: Jeesus on lopulta ainoa eksorkisti, kaiken pahuuden voittaja ja karkottaja. Ei ole mitään pahuuden lajia, joka ei lähtisi, kun se tuodaan Jeesukselle. Lapsen isä oli varmasti jo vuosien ajan kuljettanut poikaansa eri lääkäreillä, papeilla ja riivaajien karkottajilla, ja kun ei heistä eikä Jeesuksen opetuslapsistakaan ollut apua, ei ole …
Elävää Järviseutua digikuvina