Siirry sisältöön
Vimpelin kirjastossa on parhaillaan esillä paikallisten kuvataideryhmien yhteisnäyttely, joka on avoinna 27. huhtikuuta saakka. Näyttely kokoaa yhteen Ritva Lindbergin ohjaamien Piirustus ja maalaus ja Rennosti treenaten -ryhmien, sekä Elina Förstin Viiva, väri ja muoto -ryhmän teoksia. Esillä on monipuolinen kattaus eri tekniikoilla toteutettuja töitä. Sekä Lindberg että Försti kertovat, että kursseilla on lähdetty liikkeelle perusteista, kuten lyijykynäpiirroksista ja piirtämisen eri tekniikoista. Molempien kursseilla on opeteltu myös värioppia ja sommittelua. –Kun niin sanotut alkuveryttelyt on tehty, kurssilainen on voinut valita, millä tekniikalla haluaa jatkaa. Yhteisnäyttely tuntui molemmille luontevalta vaihtoehdolta. –Tunnemme toisemme yli 30 vuoden takaa. Taide ja muukin työ on yhdistänyt, Lindberg ja Försti kertovat. –Lisäksi meillä on hyvin samanlainen tapa lähestyä taidetta, vaikka molemmilla on omat vahvuutemme. Emme koe kilpailevamme – päinvastoin, olemme ohjanneet kurssilaisia toistemme oppiin. Täällä Järviseudulla on muutoinkin kaikkien kuvataideopettajien …
Tämä pääsiäisviikko on meille kristityille juhlaviikko. Miten me siihen suhtaudumme, riippuu yleensä siitä, onko meillä elävä suhde ristiinnaulitun Jeesuksen kanssa. Pääsiäisen tapahtumia me voimme lukea evankeliumeista. Siinä näkyvät ihmisten suhtautumiset Jeesuksen kärsimyksiin, ristiinnaulitsemiseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Ne ovat raadollista luettavaa. Siinä tulee näkyviin ihmisten pelko, usko, epäusko, pilkka ja välinpitämättömyys. Siinä tulee näkyviin myös totuus Jeesuksesta, toivo anteeksiantamuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Muutama toteamus ihmisten suusta pääsiäisen tapahtumista. Pilatus: ”Hän ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsisi kuoleman”. ”Syytön minä olen tämän miehen vereen”. Pietari: ”vaikka minun pitäisi kuolla sinun kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä”. ”En tunne sitä miestä”. Juudas Iskariot: …
Juttu lyhyesti Keho voi käydä kierroksilla, kun autonominen hermosto tulkitsee ympäristöä ja kehon tuntemuksia jatkuvasti turvallisuuden näkökulmasta. Stressi, kuormitus tai aiemmat kokemukset voivat nostaa vireystilan liian korkeaksi (ylivireys) tai laskea sen liian matalaksi (alivireys), jolloin uni, keskittyminen ja palautuminen häiriintyvät.Ylivireys näkyy levottomuutena, jännittyneisyytenä ja univaikeuksina, alivireys puolestaan turtumuksena ja lamaantumisena. Tilaa voivat pahentaa esimerkiksi jatkuva uutisvirta ja runsas ruutuaika, erityisesti iltaisin.Hermoston tasapainoa voi kuitenkin vahvistaa. Rauhoittumista tukevat muun muassa hengitysharjoitukset, liikunta, luovat tekemiset, sosiaaliset kohtaamiset ja luonnossa liikkuminen. Jos kuormitus pitkittyy, apua kannattaa hakea ajoissa.
Elävää Järviseutua digikuvina