Juttu lyhyesti
Lappajärveläislähtöinen jalkapalloilija Emmi Alanen edusti urallaan myös maajoukkueessa. Pitkä ura päättyi viime kesänä. Jutussa Alanen muistelee uraansa ja kertoo uusista kuvioistaan.
Lappajärveläislähtöinen Emmi Alanen edusti Suomen naisten jalkapallomaajoukkuetta Helmareita 14 vuoden ajan. Huipputason jalkapalloilijan ammattilaisura päättyi viime kesäkuussa.
–Edelleen olen päätökseen tyytyväinen. Urasiirtymä on sujunut mukavasti ja arki rullaa hyvin, Alanen kertoo.
Erityisen vahvasti urasta on jäänyt mieleen vuoden 2022 EM-lopputurnaus Englannissa, jossa hän pelasi kaikki alkulohkon ottelut täydet 270 minuuttia ja oli turnauksen eniten juossut pelaaja keskimäärin yli 12 kilometrin ottelukohtaisella matkallaan.
Vaikka kisamenestys jäi vaatimattomaksi, muistoissa korostuu yhteinen matka.
–Turnauksesta on hyviä muistoja ja karsinnoista ennen kisoja. Oikeastaan koko projekti karsinnoista kisoihin asti oli ihan huikea matka ja se kehitys, minkä joukkueena teimme, oli uskomaton. Koko projekti on ikimuistoinen, juuri siitä syystä, millaisia ihmisiä siinä matkalla oli mukana ja mitä saimme yhdessä kokea.
Alasen mukaan erityisen merkitykselliseksi kokemuksen teki joukkueen yhteishenki sekä naisten jalkapallon kasvava näkyvyys.
Valmennuspesti KTP:ssa haastaa
Pelikentiltä Alanen on siirtynyt valmennuksen pariin. Hän aloitti vuoden alussa naisten Ykkösessä pelaavan FC KTP:n valmennustehtävissä. Kotkalaisjoukkueen kauden alku oli vaikea viidellä tappiolla, mutta sittemmin suunta kääntyi kolmen ottelun voittoputkella.
–Urheilussa kaikki on mahdollista. Tämä kertoo siitä, kuinka monta eri asiaa ja osa-aluetta täytyy saada toimimaan suorituksen aikana. Joukkue ja pelitapa kehittyvät, eli asiat menevät oikeaan suuntaan, Alanen sanoo.
Kesään kuuluu MM-kisojen katsomista ja ajan viettoa Lappajärvellä
Ensi kesän miesten MM-jalkapallokisoja Alanen aikoo seurata kiinnostuneena.
–Minulla ei ole näihin kisoihin suurta suosikkia. Ehkä nostaisin esille Espanjan, Ranskan ja Englannin.
Kesällä aikaa kuluu myös kotiseudulla Lappajärvellä.
–Perheen kanssa vietetty aika, treenaaminen ja urheilun seuraaminen paikan päällä ovat parasta kesätekemistä Lappajärvellä ja sen lähialueilla.
Helmareissa Alaselle kertyi 109 A-maaottelua, joissa hän viimeisteli 22 maalia. Hän edusti Suomea EM-lopputurnauksissa vuosina 2013 ja 2022. Lappajärveltä Evijärven Urheilijoiden kautta jalkapallomaailmaan lähtenyt Alanen edusti urallaan KPV:ta, FC Sportia, FC Unitedia, HJK:ta, Kokkola F10:iä sekä Ruotsissa Umeå IK:ta, Vittsjö GIK:ia, Växjö DFF:ia ja Kristianstads DFF:ia.
Viimeisinä pelivuosina uraa varjostivat loukkaantumiset. Pelaamisen ohella hän suoritti Ruotsissa aineenopettajan maisteriopinnot liikunnassa ja psykologiassa.
Tapani Tyynelä



