Lappajärven kunnostuksesta
26.11.14 ilmestyneessä lehdessä spekuloitiin ja suunniteltiin Lappajärven tilan kohentamista. Laitan myös oman lusikkani soppaan. Ennen

Lappajärven kunnan nettoinvestoinnit ovat ensi vuonna 2,1 miljoonaa euroa.Teknisessä toimessa investoidaan teiden päällystämiseen Rovastilan asuntoalueella.
Perjantaina joulu toivotettiin tervetulleeksi Lappajärvelle. Valoa pimeyteen –tapahtuma valaisi nimensä mukaisesti Nissiä ja keräsi Nissinkulmaan
Maailma muuttuu. Ja musiikki. Ja ihminen.1980-luvun alussa nuoret hoilasivat Korroosio-bändin keikoilla “Hei hei hei hei,
Järviseudun ammatti-instituutin Jamin ja Lappajärven kunnan rivitalohanke Tupsulan asuntoalueella on saatu käyntiin. Tänään maanantaina työmaalla
Ensi lauantaina 25. lokakuuta järjestetään Lappajärvellä huutokauppa, jossa myydään kouluille tarpeettomiksi jääneitä tavaroita. Paikkana on
Itäkylä on Vuoden eteläpohjalainen kylä. Valinta julkistettiin sunnuntaina Jalasjärvellä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valinta
Lappajärvellä vietettiin Eloisaa juhlaa maanantaina. Juhla pidettiin Palvelukoti Maijalassa ja se toteutettiin Suomessakin ensimmäistä kertaa
Evijärven, Kauhavan ja Lappajärven yhteisellä sote-tuottajalla on kuukauden verran ollut uusi johtaja.Jos Anna-Kaisa Pusan johtama

26.11.14 ilmestyneessä lehdessä spekuloitiin ja suunniteltiin Lappajärven tilan kohentamista. Laitan
Lappajärven kunnan nettoinvestoinnit ovat ensi vuonna 2,1 miljoonaa euroa.Teknisessä toimessa
Perjantaina joulu toivotettiin tervetulleeksi Lappajärvelle. Valoa pimeyteen –tapahtuma valaisi nimensä
Maailma muuttuu. Ja musiikki. Ja ihminen.1980-luvun alussa nuoret hoilasivat Korroosio-bändin
Järviseudun ammatti-instituutin Jamin ja Lappajärven kunnan rivitalohanke Tupsulan asuntoalueella on
Ensi lauantaina 25. lokakuuta järjestetään Lappajärvellä huutokauppa, jossa myydään kouluille
Itäkylä on Vuoden eteläpohjalainen kylä. Valinta julkistettiin sunnuntaina Jalasjärvellä. Kyseessä
Lappajärvellä vietettiin Eloisaa juhlaa maanantaina. Juhla pidettiin Palvelukoti Maijalassa ja
Evijärven, Kauhavan ja Lappajärven yhteisellä sote-tuottajalla on kuukauden verran ollut
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.