Urheilu

Elmeri Anttila on ollut viime vuosina tärkeä lenkki Vedon Superpesis-joukkueessa. Hänen sisäpelisuorituksensa olivat menneellä kaudella Kultaisen mailan arvoisia.
Urheilu

Vaihtolyöntivirtuoosi valmiina pistejahtiin

ELMERI ANTTILAN viime kausi oli melkoista ilotulitusta. Vetolainen kahmi nimiinsä kärkilyöntitilaston voiton, pelaajien äänestämän parhaan sisäpelaajan palkinnon eli Kultaisen mailan, nappasi toisen Itä-Länsi -edustuksensa sekä voitti Vedon kunnarikuninkuuden kuudella kunniajuoksulla.

Pesäpallokansa odottaa malttamattomana Superpesiskauden alkua. Arkistokuva.
Kulttuuri ja ihmiset

Karhuahon kaikuja: Palloa jokeen!

PESÄPALLOKAUSI käynnistyi jälleen etuajassa huhtikuun loppupuolella Espanjan Fuengirolassa naisten ottelulla Joensuu–Lapua ja miesten ottelulla Imatra–Hyvinkää.

ani Pentti numerolla 212 saa hyvän lähdön. Danilla allaan lähtölistalla nimetty 550fööni Power Lynzi. Danilla on suomenmestaruus plakkarissaan tältä vuodelta. Ikää miehenalulla on 11 vuotta ja mestaruus tuli maaliskuussa Pyhäsalmen lentokentältä.
Urheilu

Lakiksella kiihdyteltiin kevään viimeisillä lumilla 

MOOTTORIN pärinää ja pauketta ja 2-tahtisen tuoksua leijaili ilmassa, kun Lakiksella kiihdyteltiin moottorikelkoilla kilpaa ylärinteeseen. Lakiksella ajettiin kolmetoista luokkaa alkaen 1300-kuutioisista Vintage-luokan 500-kuutiosenttimetrisiin.  

Moottorikelkka Drag Racing on kiih…

Kisajännitystä: Evijärvellä hiihtoladuilla kisattiin talven aikana tiiviisti ja lapsia ja nuoria kerääntyi nauttimaan kisatunnelmasta parhaimmillaan jopa lähes 30 osallistujan verran.
Tilaajille

Lapset ja nuoret kisailivat ahkerasti hiihdon parissa Evijärvellä 

EVIJÄRVEN hiihtomajalla on kuluneena talvena käyty tiukkoja kamppailuja eri hiihtomatkojen voitosta, kun Evijärven Urheilijat yhteistyössä Evijärven kunnan kanssa ovat liikuttaneet hiihtäen parhaimmillaan jopa 27 lasta ja nuorta tiistai-iltaisin. Mukana on myös ollut eri kisasponsoreita, jo…

Pyörämatkailun suosio on kasvussa. Pyörän voi ottaa myös junaan tai nostaa auton kyytiin ja siirtyä pyöräilemään uusiin maisemiin.
Asuminen ja ympäristö

Palveluja pyörämatkailijoille

PYÖRÄMATKAILUN suosio on kasvussa. Mankelimaanikko polkee kilometrejä ja ajaa pitkää matkaa. Päiväretkeilijä nauttii maisemista ja

Joukkuekuva: Antti Järvinen
Urheilu

KJV:n futsal kausi päätökseen 

KORTESJÄRVEN JÄRVI-VEIKKOJEN futsal kauden 2022–2023 IV divisioonan sarjaan osallistui KJV:ltä totuttuun tapaan kaksi miesjoukkuetta KJV

Esa Männikkö
Asuminen ja ympäristö

Esa ja aurausviitat tuovat rahaa urheilulle

Lappajärveläinen Esa Männikkö on keväisin tuttu näky kunnan omistamien teiden penkoilla. Mies ei ole kuitenkaan pelkästään ulkoilemassa, vaan hän kerää talven jäljiltä pois aurausviittoja. Männiköllä on asiaan kaksi vaikutinta.

– Lappajärven kunta maksaa aurausviittojen kerää…

Sillankorvan juoksu on perinteikäs kevään maantiejuoksukisa, joka on houkutellut juoksijoita mukaan läheltä ja kaukaa. Sarjoja on tarjolla useita, jolloin jokainen voi valita itselleen sopivan tavan kiertää Evijärven Kirkonkylän alueella kulkevan 10 kilometrin pituisen reitin. (Kuva vuoden 2018 kisoista.)
Urheilu

Toukokuussa juostaan taas Sillankorvassa 

PERINTEINEN 10 kilometrin mittainen Sillankorvan juoksu järjestetään Evijärvellä toukokuun 13. päivä lauantaina. Yhteislähtöön osallistuvat starttaavat matkaan kello 13 ja osallistujien ilmoittautuminen tapahtuu kello 12.30 mennessä kilpailukeskuksena toimivassa Evijärven Sillankorvassa…

golfkenttä
Urheilu

Järviseudun Golfseura panostaa koulutukseen ja ekologisuuteen

Lappajärven golfkentällä operoiva Järviseudun Golfseura seilaa eteenpäin myötäisessä vireessä, sillä jäsentilanne on mukava. Laji kiinnostaa eri-ikäisiä. Lappajärven Loma-Golf Oy:n toimitusjohtaja Keijo Keskinen sanoo koulutuksen pyörivän täydellä teholla.

–Jo ennen kentän a…

Edellisessä pelissä Vedon parhaana palkitulta Tuulia Anttoselta odotetaan jälleen onnistuneita kolmen pisteen heittoja.
Urheilu

Veto tavoittelee historiallista mitalia

Vimpelin Veto taistelee sunnuntaina naisten Korisliigassa SM-pronssista. Mitalin kohtalo ratkeaa Forssan Alkua vastaan pelattavassa vierasottelussa.

Elmeri Anttila on ollut viime vuosina tärkeä lenkki Vedon Superpesis-joukkueessa. Hänen sisäpelisuorituksensa olivat menneellä kaudella Kultaisen mailan arvoisia.
Urheilu

Vaihtolyöntivirtuoosi valmiina pistejahtiin

ELMERI ANTTILAN viime kausi oli melkoista ilotulitusta. Vetolainen kahmi nimiinsä kärkilyöntitilaston voiton, pelaajien äänestämän parhaan sisäpelaajan palkinnon eli Kultaisen mailan, nappasi toisen Itä-Länsi -edustuksensa sekä voitti Vedon kunnarikuninkuuden kuudella kunniajuoksulla.

Pesäpallokansa odottaa malttamattomana Superpesiskauden alkua. Arkistokuva.
Kulttuuri ja ihmiset

Karhuahon kaikuja: Palloa jokeen!

PESÄPALLOKAUSI käynnistyi jälleen etuajassa huhtikuun loppupuolella Espanjan Fuengirolassa naisten ottelulla Joensuu–Lapua ja miesten ottelulla Imatra–Hyvinkää.

Pyörämatkailun suosio on kasvussa. Pyörän voi ottaa myös junaan tai nostaa auton kyytiin ja siirtyä pyöräilemään uusiin maisemiin.
Asuminen ja ympäristö

Palveluja pyörämatkailijoille

PYÖRÄMATKAILUN suosio on kasvussa. Mankelimaanikko polkee kilometrejä ja ajaa pitkää matkaa. Päiväretkeilijä nauttii maisemista ja

Joukkuekuva: Antti Järvinen
Urheilu

KJV:n futsal kausi päätökseen 

KORTESJÄRVEN JÄRVI-VEIKKOJEN futsal kauden 2022–2023 IV divisioonan sarjaan osallistui KJV:ltä totuttuun tapaan kaksi miesjoukkuetta KJV

Sillankorvan juoksu on perinteikäs kevään maantiejuoksukisa, joka on houkutellut juoksijoita mukaan läheltä ja kaukaa. Sarjoja on tarjolla useita, jolloin jokainen voi valita itselleen sopivan tavan kiertää Evijärven Kirkonkylän alueella kulkevan 10 kilometrin pituisen reitin. (Kuva vuoden 2018 kisoista.)
Urheilu

Toukokuussa juostaan taas Sillankorvassa 

PERINTEINEN 10 kilometrin mittainen Sillankorvan juoksu järjestetään Evijärvellä toukokuun 13. päivä lauantaina. Yhteislähtöön osallistuvat starttaavat

Edellisessä pelissä Vedon parhaana palkitulta Tuulia Anttoselta odotetaan jälleen onnistuneita kolmen pisteen heittoja.
Urheilu

Veto tavoittelee historiallista mitalia

Vimpelin Veto taistelee sunnuntaina naisten Korisliigassa SM-pronssista. Mitalin kohtalo ratkeaa Forssan Alkua vastaan pelattavassa vierasottelussa.

Urheilu

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.