Ähisimme salin lattialla selkälihasliikkeen parissa, kun ystäväni muistutti: ”Tässä liikkeessä olisi hyvä kuvitella itsensä mahdollisimman pitkäksi.”
Totta. Keskitin huomioni liikkeeseen ja kuvittelin. Liike muuttui. Hidastui. Siitä tuli hallitumpi. Tuntui, että liike löysi oikeat lihakset – tai toisin päin.
Samalla tapahtui jotain muutakin. Hengitys tasaantui. Kiire katosi. Tunsin rauhaa – niin kuin nyt rauhaa voi tuntea kesken hikistä lihaskuntoharjoitetta, naama elämää ja monta treenaajaa nähneellä jumppamatolla.
Vaihtamalla suorittamisen läsnäoloon, muutin kokemusta kokonaisvaltaisesti.
Moni ajattelee tietoisen läsnäolon olevan jotain, mitä harjoitellaan joogasaleissa tai retriiteillä. Jotain, mille on sittemmin saatu hieno englantilainen nimikin: mindfulness.
Todellisuudessa kuitenkin tietoinen läsnäolo on meihin integroitu arkinen taito. Osaamme kävellä luonnossa aistien auringon (tai tänä kesänä sateen) kasvoilla. Osaamme syödä aistien ruoan tuoksua, makua ja rakennetta. Osaamme hengittää, keskittyen pelkästään hengittämiseen.
(Koitapa muuten viedä huomiosi hengitykseen juuri nyt, mitä tapahtuu?)
Helppoa, eikä sitten kuitenkaan aina niin helppoa – ainakaan elämän kiireisimpiä vuosiaan elävälle keski-ikäistyvälle naiselle.
Tutkimuksissa on havaittu, että tietoinen läsnäolo eli mindfulness voi vähentää stressiä, laskea elimistön ylivireyttä ja auttaa hermostoa siirtymään taistele–pakene-tilasta levollisempaan palautumistilaan. Se näkyy muun muassa sykkeen rauhoittumisena, hengityksen tasaantumisena ja stressihormonien vähenemisenä. Samalla keskittyminen paranee ja kehon aistimukset voimistuvat.
Läsnäolo ei tarkoita sitä, että asiat tapahtuisivat tehottomasti, tai että tavoitteista pitäisi luopua. Päinvastoin. Kun huomio on siinä, mitä tekee juuri nyt, tekeminen muuttuu usein laadukkaammaksi. Virheitä tulee vähemmän, mieli kuormittuu vähemmän ja keho toimii taloudellisemmin.
Tiedän kaiken tämän – ja silti yllätän itseni aika ajoin multitaskailemasta elämää.
Siksi ajattelen, että ystäväni neuvo ei lopulta koskenutkaan pelkkiä selkälihaksia. Se oli muistutus laadukkaammasta elämästä.
Kun keskittyy hetkeen, tulee samalla hieman lähemmäksi itseään.
Johanna Korkea-aho
”Elämää voi elää vain kahdella tavalla: joko niin kuin mikään ei olisi ihme, tai niin kuin kaikki olisi ihmettä.” -Albert Einstein-
