Uusi hevosten uittopaikka on valmistunut Kortesjärven Susivuorelle. Navigaattori löytää perille osoitteella Koivikontien 474, kerrotaan Kortesjärven Hevosjalostus ry:n Facebook-tilin seinällä. Yhdistys toteutti uittopaikan hankkeena, johon se sai Leader Aisapari Ry:n myöntämää maaseuturahoitusta.
Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 22 000 euroa, joista rahoituksen osuus oli 65 prosenttia ja loput kustannettiin talkootyönä. Hanke kesti kaksi vuotta. Hanna Autio Kortesjärven Hevosjalostus Ry:stä kertoo hankkeen ensimmäisen talven haasteista:
–Talvi 2024–2025 aiheutti haasteita, koska silloin ei ollut kunnon routaa ja isoilla kaivinkoneilla työskentely oli hankalaa ja silloin projekti jäi kesken.
Uittokuoppa on Aution mukaan 10 metriä leveä ja 100 metriä pitkä ja vesisyvyys on suunnilleen neljästä viiteen metriä.
–Molemmissa päissä on luiskat, joista hevonen pääsee kävelemään veteen ja pois, Autio tarkentaa.
Hän kertoo uittamisen vaativan kaksi taluttajaa. Taluttaminen tapahtuu kuopan molemmilla puolin olevilta penkoilta käsin. Autio katsoo tämän olevan turvallisempaa kuin veneestä käsin uittaminen. Varsinkin, jos hevonen ei ole tottunut uimaan.
–Sitten kun hevonen oppii, ne kahlaavat veteen ja uivat hyvin eri tyyleillä. Osa ui niin, ettei näy kuin silmät, sieraimet ja korvat ja toiset taas pää pystyssä, Autio kertoo.

Uiminen on hyvää treeniä hevosille
Hevosten uittamisen idea ei ole pelkästään hevosten virkistäytyminen, vaikka ne Aution mukaan siitä nauttivatkin.
–Uiminen on hevoselle hyvää treeniä. Se tekee hyvää lihaksistolle ja erityisesti jalkaterveydelle. Siitä jää jalan tärähdys pois. Samoin jos hevosella pientä vinoutta tai muuta, se voi uidessa suoristua. Hevosilla on myös isot keuhkot ja vesihöyryn hengittäminen tekee niiden keuhkoille hyvää. Jotkut käyttävät kesällä uimista ravihevosten pääasiallisena treenimuotona, sanoo Autio.
Myös hevosten taluttajille kertyy askelia. Varsinkin, jos hevosia on useampia.
–Hetki sitten kävin paikalla, kun siinä oli kaksi autoa ja molemmilla kaksi hevosta. Kun siinä neljää kopukkaa taluttelee edestakaisin, alkaa taluttajalle tulla kilometrejä, Autio naurahtaa.
Jani Kielinen

Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 22 000 euroa.




