Sähköyliherkkyys on maailmanlaajuisesti nopeasti kasvava ongelma, koska sähkömagneettisen säteilyn määrä on kasvanut ihmisen elinympäristössä eksponentiaalisesti.
Professori Ville Valtonen on todennut, että noin viisi prosenttia suomalaisista oireilee sähkömagneettisen säteilyn vuoksi. Tämä tekisi hieman noin 280 000 henkilöä. Valtonen on katsonut kliinisen kokemuksensa perusteella, että sähköherkkyys laukeaa usein homeherkkyyden ja monikemikaaliherkkyyden jälkeen. Aina kehityskulku ei kuitenkaan ole sama; ”osa ihmisistä on jo synnynnäisesti muita herkempiä”.
Suomalainen terveydenhuoltoviranomaisten kanta on, että kyse on kognitiivisesta häiriöstä, niin sanotusta nosebo-ilmiöstä. Hoidoksi tarjotaan HUS:n toiminnallisiin häiriöihin keskittynyttä nettiterapiaa.
–En ole 14 sähköyliherkkyydestä kärsimäni vuoden aikana kuullut kenestäkään, joka olisi tästä kognitiivisen psykoterapian avulla parantunut. Opetetuista rentoutusmenetelmistä on kuitenkin hyötyä ihan kaikille, kertoo kyseisessä nettiterapiassa käyneiden tuttaviensa kokemuksia hyödyntänyt vimpeliläinen Anne Lauttamus. Hän on itse yhdeltä koulutukseltaan psykologian opettaja.
Vuosien varrella sähköherkät ovat verkostoituneet, ja tietoon tulee uusia sähköstä oireilevia henkilöitä, myös lähialueelta. Vertaistuki on merkityksellistä.
Kaikki sairastuneet eivät oireile yhtä pahoin, ja osan toimintakyky voi palautua osittain, jos altistusta pystyy välttämään. Lauttamuksen vuodet ovat olleet taistelua.
”En saanut kirjoitettua enää selviä lauseita”
Lauttamus sairastui sähköherkkyyteen asuessaan puhelinmaston läheisyydessä sijaitsevassa hometalossa, jossa oli useinkin auki kaksi tietokonetta yhteen aikaan. Ensimmäiset oireet olivat kasvojen punoittaminen, ihon polttelu ja pistely sekä muisti- ja keskittymisongelmat, joita hän luuli ensin lääkityksensä sivuoireiksi. Oireita tuli lisää, ja kun lopulta kova vihlonta päässä ennakoi saapuvaa puhelua tai tekstiviestiä, alkoi syy-yhteys hahmottua. 2012 Lauttamuksen kunto romahti. Tietokoneen käyttö oli ollut jo pitkään hankalaa.
–Aivot sekosivat, kun avasin konetta, enkä saanut kirjoitettua enää selviä lauseita. Väitöskirjan teko jäi. Lopullinen romahdus tapahtui, kun avasin television napista painamalla: jalat menivät alta ja vintti pimeni. Alkoi kova tinnitus, joka ei ole mennyt ohi. Todellisuus oli pakko myöntää.
Vuodet nollamaadoitetussa hometalossa pahensivat ja kroonistivat oireet.
–Enää en voi ajaa autoa, käyttää tietokonetta, puhua puhelimessa tai asioida pitkään tiloissa, joissa on sähkölaitteita päällä. Normaalit kodinkoneetkin aiheuttavat ongelmia, joten olen joutunut tekemään kalliita erityisjärjestelyitä kotonani. Unettomuus on jäänyt osaksi elämääni, ja isomman sähköaltistuksen jälkeen kestää jopa päiviä palautua. Oireisiin kuuluvat myös sydänoireet.
Asiointi on hankalaa, koska uusien autojen sähkölaitteet aiheuttavat oireita, kuten aivosumua, kipua ja väsymystä, eikä taksissa matkustaminen esimerkiksi onnistu juuri tästä syystä.
–Joitain ystäviä minulla on, mutta he asuvat kaukana. Tällä hetkellä olen heidän apunsa varassa. Koskaan en tiedä, milloin joku seuraavan kerran ehtii käymään kaupassa tai apteekissa puolestani. En voi myöskään esimerkiksi äänestää tai käydä kirjastossa. Lääkäriajan saaminen on hankalaa. Ruokakaappi menee ajoittain ihan tyhjäksi. Kaikki viestittely ja yhteydenpito heihin sekä muihin tahoihin tapahtuu tekstiviestitse ja paperikirjeillä. Saadakseni asioita hoidettua selvittelin yksityisten kotipalveluiden hintoja, ja totesin, ettei eläkkeeni riitä edes yhteen asiointikäyntiin kuukaudessa.
Vammaispalveluiden suhtautuminen kielteistä
Puolentoista vuoden aikana Lauttamuksesta on tehty kolme huoli-ilmoitusta.
–Vammaispalveluiden suhtautuminen on ollut kovaa ja kielteistä. Ensimmäisen kielteisen apupäätöksen jälkeen lähetin asiakirjat eduskunnan yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Äärimmäisen vaikeaa sähköyliherkkyyttäni ei oltu otettu toimintarajoitteena huomioon, ja luettelemani suojavälineet oli korvattu sanoilla: ei kävelytukea. Sosiaalityöntekijät mainitsivat myös, etteivät tiedä yhtään tapausta, jossa tällä diagnoosilla oltaisiin tehty myönteinen päätös.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu vastasi, että vammaisuuden määritelmää ei ole sidottu tiettyihin diagnooseihin ja sähköyliherkkyyden aiheuttamat toimintarajoitteet, vaikka niille ei olisi mahdollista osoittaa somaattista syytä, tulee myös tapauskohtaisesti arvioida vammaisuutena. ”Arviomme mukaan saamasi vammaispalvelupäätöksen perustelut ovat osittain ongelmallisia, mikäli kielteinen päätös perustuu pelkästään toimintarajoitteiden syyhyn ja tarvitsemasi avun sisältöön.” Yhdenvertaisuusvaltuutettu kehotti valittamaan asiasta hallinto-oikeuteen ja varasi oikeuden lausua asiasta käsittelyssä.
Keväällä avunhakuprosessi vammaispalveluiden kanssa käytiin uudelleen, samalla lopputuloksella: ei apua, ei palveluita. Perustelutkin olivat samat. Niiden mukaan Lauttamus ei ole vammainen, hän tulee toimeen itsenäisesti tavanomaisessa elämässä, eikä henkilökohtaisen avustajan ole tarkoitus tehdä asioita asiakkaan puolesta.
–Kuitenkin lakia ja THL:n sovellusohjeita lukemalla asiasta voi saada hyvinkin eri käsityksen, Lauttamus toteaa.
Valituksen laatiminen on kovan työn takana, kun tiedot ja lausunnot on hankittava ilman puhelinkeskusteluja tai sähköpostia. Toiveena olisi saada sen verran apua, että asiointi onnistuisi jouhevasti.
–Hankaluutena on, ettei sähköherkkyyttä tunneta tai ymmärretä vielä laajemmin.
Mitä sähköherkkyys on?
Lievää sähköherkkyyttä on, jos korvaa kuumottaa pitkän kännykkäpuhelun jälkeen. Vaikeaa muotoa sairastavat voivat parhaiten luonnonmukaisessa ympäristössä, jossa sähkölaitteita on mahdollisimman vähän. Potilaiden kokemusten mukaan parhaiten auttaa altistuksen väheneminen, ja oireita saattaa helpottaa kävely metsässä tai uiminen luonnonvesissä. Useimmiten oireita aiheuttavat kännykät, tietokoneiden näytöt, WiFi ja matkapuhelintukiasemat, mutta myös voimalinjat, induktioliedet, autojen sisätilojen sähkömagneettiset kentät tai talotekniikka. Esimerkiksi matalan intensiteetin radiotaajuinen säteily aiheuttaa oksidatiivista stressiä, joka vaikuttaa soluihin laskien muun muassa antioksidanttitasoja.
Laaja joukko tutkimuksia osoittaa yhteyksiä esimerkiksi tiettyjen syöpätyyppinen ja hedelmällisyyden laskun sekä sähkömagneettisen säteilyn välillä. Sähkömagneettisen säteilyn tutkiminen ja sen vaikutusten tunnistamisen ja tunnustamisen esteenä ovat taloudelliset seikat; laitevalmistajat ovat rahoittamassa alan tutkimusta, ja niiden edustajia on mukana esimerkiksi tahoissa, jotka laativat suosituksia WHO:lle ja STUK:lle, jotka ohjeistavat THL:a.
Jos säteilyyn liittyvät terveysriskit askarruttavat, tukea ja lisätietoa tarjoavat muun muassa Sähköherkät ry ja Sähköherkkyyssäätiö.
Vammaispalveluita haettaessa katsotaan kuvaa laajasti
Vammaispalveluiden järjestäminen, esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan saaminen, perustuu yksilölliseen tilanteeseen ja palvelutarpeen arvioon, kertoo vammaissosiaalityön vastuuyksikköjohtaja Maija Koivula Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelta.
–Tämän arvioinnin tekevät vammaispalveluiden sosiaalityöntekijät ja ohjaajat. He myös tekevät päätöksen siitä, mitä palveluita hakija saa. Tapaamisen ja arvioinnin lisäksi päätösprosessissa tehdään usein yhteistyötä muiden palvelualueiden viranomaisten, kuten aikuissosiaalityön tai perhetyön kanssa, ja hyödynnetään lääkärinlausuntoja. Päätöksenteko perustuu pääasiassa asiakkaan kertomaan, mutta tietenkin myös viranhaltijan arviointiin ja mahdollisiin asiantuntijalausuntoihin.
Vammaispalvelulaki muuttui viime vuonna. Siinä korostuvat itsemääräämisoikeuden toteutuminen ja yksittäisen henkilön omien valintojen tukeminen.
–Tavoitteena turvata apu heille, jotka tarvitsevat toisen henkilön apua toiminnoissa toistuvasti tai jatkuvasti, vaikka avun tarve olisi määrällisesti pienempi.
Vammaispalvelulain perusteella järjestetään palveluita vain, jos muussa laissa tarkoitetut palvelut eivät ole henkilön yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta sopivia ja riittäviä. Yksittäisen palvelun myöntäminen edellyttää, että vammaisen henkilön itsenäisen elämän, osallisuuden tai yhdenvertaisuuden toteutuminen välttämättä edellyttää kyseistä palvelua.
Apua voi saada henkilö, joka tarvitsee sitä sairauden tai vamman vuoksi pitkäaikaisesti. Vammaisuuden kriteerien tulee täyttyä; tällöin on pitkäaikaista fyysistä, psyykkistä, kognitiivista, sosiaalista tai aisteihin liittyvää välttämätöntä asiointia ja arjessa selviytymistä vaikeuttavaa oiretta.
–Palvelusta päätettäessä huomioidaan myös asiakkaan elämäntilanne, asumis- ja elinolosuhteet, perhetilanne, vapaa-ajan toiminnot ja avun tarve liittyen päivittäisiin toimiin, työhön, opiskeluun, vuorovaikutukseen sekä yhteiskunnalliseen osallistumiseen.
Yksittäisiin tapauksiin Koivula ei ota kantaa.
–Apua on mahdollista saada myös ensisijaisten palvelujen arvioimisen kautta sekä mahdollisesti kolmannen sektorin toiminnasta.
Joko luit nämä?
