Lappajärveläinen Kiinteistöhuolto Hernesniemi Oy myi yritystoiminnastaan kiinteistöhuollon osuuden Tarvolan TErä ja kala:n yrittäjä Vesa Hyväriselle. Niin sanottu avaimet käteen -kauppa astui voimaan 1. kesäkuuta.
–Kiinteistöhuollon myynti avaa mahdollisuuksia piha- ja maanrakennuspuolelle. Teemme muun muassa viher- ja kivitöitä sekä maisemointöitä ympäri maakuntaa, ja järeämmällä kaivinkonekalustolla erilaisia projekteja ympäri Suomea. Kiinteistöhuolto on sitonut olemaan täällä, kertoo 35 vuotta kiinteistöhuollon toimintaa pyörittänyt Esa Hernesniemi.
Firmakaupassa jonkin aikaa myynnissä ollut yritys herätti kiinnostusta maakuntaa myöten, mutta Esan mukaan kiinteistöhuollossa etuna on paikallisuus.
–Minulla oli kaksi kriteeriä myyntiin. Jos pystyn valikoimaan ostajan, sen tulisi olla paikallinen, luotettava ja ahkera, joku, jonka tunnen. En halunnut myydä ventovieraalle. Ja sen verran olen oman pitäjän henkinen, etten halunnut antaa yritystoimintaa maakuntaan. Tämä on lähipalvelua. Jos joku jää pakkasella ovien taakse ja soittaa avaamaan, niin maakunnasta kestää tunti tolkulla tulla paikalle.
Työt ja tavoitettavuus pysyvät ennallaan
Ensimmäisen kerran yrittäjät keskustelivat kaupoista reilu vuosi sitten, mutta asia jäi tuolloin hautumaan. Esa otti yhteyttä tänä keväänä, ja tällä kertaa asiat etenivät nopeasti.
–Esa soitti ja kysyi tunnenko ketään, jota voisi kiinnostaa kiinteistöhuolto. Kerroin olevani kiinnostunut ja tässä sitä ollaan. Olen tyytyväinen ja hyvällä fiiliksellä, vaikka vähän jännittääkin. Koen, että työ on hyvin yhdistettävissä kalastukseen. Kumpikaan ei ole kellonaikaan sidottuja. Joitain asioita tehdään tiettyyn aikaan, mutta niitä pystyy sovittamaan. Tämä tuli juuri sopivaan hetkeen. 20 vuotta ambulanssissa ja yövalvomiset alkavat tuntua, kuvailee Vesa.
Esa vakuuttaa, että vaikka työn tekijä vaihtuu, työt ja tavoitettavuus pysyvät entisellään.
–Tavoitteena on, että asukkaille ja talon isännöitsijälle muutos ei näkyisi muuten, kuin että laskuttajan nimi vaihtuu. Sama puhelinnumero säilyy, puhelin ja numero siirtyvät Vesan vastuulle.
Vesa on saanut kevään aikana perehdytystä Esalta ja Päivi Kumpulalta.
–Haluamme että Vesa pääsee hyvään alkuun, ja olemme alussa tukena ja turvana.
–Olisi aika lailla mahdottomuus aloittaa ilman tukea, niin paljon tulee uutta asiaa. Nykypäivän talotekniikka on monimutkaista, erilaisia ohjausjärjestelmiä pitää oppia hallitsemaan. Perehdytys on ollut hyvää ja kaiken kattavaa. Otan kyllä mielelläni lisää töitä, kuten nurmien leikkuuta ja mökkiläisten talkkarihommia. Maalaushommat, pienet rakennus- ja korjaustyöt onnistuvat myös, Vesa vinkkaa.
–Onhan tässä haikeat fiilikset, tämä aika on nyt meikäläisen osalta ohitse. Mutta iloinen kuitenkin, kun on löytynyt hyvä jatkaja. En epäile hetkeäkään, etteikö Vesa tässä hommassa pärjää. Hän osaa kuunnella ja tulee ihmisten kanssa toimeen, Esa kehuu.



