Muska tulkitsi 70-luvulla rokahtavan version käännösiskelmästä Kirjoita postikorttiin, Send me a Postcard, Darling. Olin tuolloin nuori aikuinen ja postin kirjoittelu oli siirtynyt jo lapsuuskodistani luontevana osana keskustelua ja ystävyyttä. Nykyään yhteydenpito ja ajatusten vaihto hoituu paljon sosiaalisen median ja viestittelyn kautta. Kuitenkin niiden rinnalla korttikulttuuri elää ja voi hyvin. Olen jopa esimerkilläni siirtänyt sitä seuraaville sukupolville.
Postikortti kertoo niin paljon enemmän kuin nopeasti näpytelty digiviesti. Miltä tuntuu löytää kortti postilaatikosta ja miltä se tuntuu kädessä. Millaisen kuvan lähettäjä on valinnut juuri minulle. Entä millainen postimerkki, kynä ja tietenkin lähettäjän käsiala! Postikortti on paitsi ihana saada, myös vastavuoroisuuteen kannustava. Ellen itsekin kirjoita, on varmaa, että en enää pääse ilahtumaan postilaatikolla.
Postimerkkejä julkaistaan Suomessa usein. Niistä ei tiedä, ellei käy postissa ihastelemassa uutuuksia. Vuodenajat, juhlaperinteet ja paikallisuus on huomioitu hyvin. Harmillista on joskus huomata, että merkkejä myös on suurennettu, jolloin ne eivät mahdu hyvin kortin oikeaan ylänurkkaan.
Postikorteissa taas olen joutunut huomaamaan monipuolisuuden vähentyneen. Tarjolla on lähinnä sarjoja samoilta harvoilta tekijöiltä, joiden tyyli ei välttämättä puhuttele. Myös tekstiä lyödään kuvan päälle. En osta. Ostan vain taidekortteja tai mustavalkoisia klassisia aiheita, joista monet ovat kansainvälisiä. Minulle postikortit ovat nimittäin aina muutakin kuin kommunikaatiota – niillä on oma erityinen kauneusarvonsa ja paikkansa esillä, vaikka pöydällä tai kokoelmana vessan seinällä.
Kortti on pieni suuri asia – se on lähettäjältä vastaanottajalle, toista huomioiva ele. Eihän kelle tahansa voi lähettää mitä tahansa, vaan kortin lähettäminen on henkilökohtainen kohtaaminen.
Muskan laulu onkin kelpoa kuultavaa vielä vuonna 2026. Se innostaa minua käymään läpi korttikokoelmaani ja etsimään klassisia kuva-aiheita. Niitä, joihin ei ikinä kyllästy, ja joita haluaa ihailla yhä uudelleen.
Leena Valkeus
