Soinilaisen luomutilan pihapiiriin johtavalla hiekkatiellä syyskuisen auringon kultaama tunnelma, tienviereisellä laitumella laiduntavan alkuperäiskarjan kanssa ottavat avosylin vastaan tulijan. Pihapiirissä vuosisatainen, hirsinen päärakennus, pihan laidalla savusauna, yhdessä perinteisten, vielä vuolaasti kukkivien perennojen kanssa kertovat asukkaidensa arvoista. Ollaan lähellä perinteitä. Kosketetaan mennyttä ja nykyistä. Valkeuksien luomutila, arvot ja heille merkityksellinen kielivät vahvuudesta uskaltaa, kyvystä luoda yhtäaikainen katse menneeseen ja tulevaan.
Leena ja Erkki Valkeus ovat tarjonneet perinteille mahdollisuuden. Valkeuksien suvun omistuksessa 1800-luvulta peräisin olevan tilan historiaa kantava luomutila on useiden erinäisten vaiheiden jälkeen Itäsuomenkarjaa eli kyyttöä kasvattava tila. Kyytöt kuuluvat vanhimpaan suomalaiseen nautarotuun, joka on tunnettu terveydestään, sitkeydestään ja pitkäikäisyydestään. Suomessa 1980-luvulla pieneksi rajautunut kanta on sitkeän suojelutyön ansiosta elpynyt. Taidekasvattaja (FM) Leena Valkeus on yksi rodun puolestapuhuja ja aktiivinen toimija.
–Tulin aikoinaan Soiniin karjatilalle emännäksi. Tätä vaihetta kesti noin 10 vuotta, jonka jälkeen 1990- luvun murrannevaihe johti uusiin ratkaisuihin. Molemmilla meillä oli kokopäiväisesti muuta työtä tarjolla. Tein työtä opettajana, Erkki alkoi opiskella musiikkia. Luovuimme silloisesta karjasta. Jätimme lampaita ja kanoja, ja vuokrasimme pellot kymmeneksi vuodeksi.
Paluu maatalouteen tapahtui luomun kanssa
Myöhemmin, kun virkoja ei ollut saatavilla, töiden määräaikaisuus ohjasi hakemaan turvaa viljelystä ja alkuperäiskarjan kasvatuksesta. Ajatus kukkivista heinäpelloista ja laitumista sisälsi luomutuotannosta kiinnostuneelle Leenalle itsestäänselvyyden: lähellä järveä oleville pelloille ei ”myrkkyjä”, ei tehoviljelyä. Luomutuotanto ilman apulantaa tuntui tuolloin luontevalta.
Tuotantosuunnitelman tehneen Ulla-Maija Leskisen rohkaisemana kahdeksan hehtaarin luomutila syntyi uuteen elämään vuonna 2009, kun tilalle tuotiin alajärveläisen tilan, Tuija ja Petteri Perälän, alkuperäiskarjasta peräisin olevat kaksi hiehoa ja sonni. Yhden eläimen hehtaaria kohti vaativa tuotantoehto täyttyi pian, kun eläinkanta kasvoi vielä kahdella hieholla neljän vasikan myötä. Yhden puuttuvan eläimen hehtaarin vastuista täytti tilan silloinen hevonen. Tänä päivänä vanhimmat eläimet ovat 17-vuotiaita, ja tilan karja kasvaa ja lisääntyy polveutuen kolmessa sukupolvessa. Tuulikki, Tähti ja Kihara ovat tilan isoäiti, äiti ja tytär.
Valkeus kiittelee kestävää, heikon laidunmaan hyödyntävää rotua helppoudesta ja hoidollisesta näkökulmasta.
–Laumaeläimenä viihtyvä alkuperäiskarja on kaunis, terve ja sitkeä rotu. Yhtäkään eläintä ei ole lääkitty, eikä hormoneja ole tarvittu, jotta tulisivat kantaviksi. Niiden laidunalue sisältää metsäpalstan, jossa metsänpohjaan kylvetty apila on osa ravintoa. Siellä liikkuessaan ne tekevät metsänpohjaan polkuja. Niillä on geeneissä metsästä saatava ravinto. Metsässä on myös lähde, joka tarvittaessa on otettavissa käyttöön vahvan kansirakenteen alta. Rodulle ominainen pitkä laidunkausi toukokuusta lokakuun loppuun, on mahdollista vanhan multavan maapohjan ansiosta. Ympärivuotinen ulkoilu on tärkeä osa tervettä karjaa. Ruokinta on kevyttä, eikä siihen kuulu väkirehut. Talvipoikivien lehmien poikimista ei ole tarvinnut auttaa. Kyyttö tekee usein vasikat metsään. Laumalla on vahva tarve myös hoitaa, Valkeus listaa rodun erityispiirteitä.
Valkeuksien tilalla kasvatettavat lehmät ovat pääosin emolehmiä, joiden maidontuotanto ohjautuu ainoastaan vasikoille. Vasikoista osa päätyy luomuteurastamolle, Tajmaan, Pietarsaareen.

”Lehmä on maailman hyödyllisin eläin”
Laitumet uusiutuvat eläinten lannalla, ja niitä uusitaan noin joka kolmas vuosi hehtaari kerrallaan, kylväen seoskaura, herne, heinänsiemen ja apila. Heinän seassa saavat tilaa myös kukkaset, eikä valumia lasketa järveen. Sontakasojen alta toukkia kaivavat muuttolinnut ovat osa luonnon oman järjestelmän hyödynnettävyyttä. Kaikki pellot talvehtivat kasvipeitteisinä. Peltotyöt toteutuvat pitkälti ostopalveluina, joiden saatavuutta hankaloittaa pientilojen puute. Suurilla tiloilla on kiire ja konekanta on suhteutettu niiden tilakokoihin.
Lehmää maailman hyödyllisimpänä eläimenä pitävä Leena Valkeus on huolissaan vuosikymmenissä köyhtyneestä suomalaisesta maisemasta ja sen monimuotoisuudesta.
–Maisema on vuosikymmenissä köyhtynyt eläimistä. Lehmät ja eläimet kuuluvat Suomen maaseutuun ja sen maisemaan, Valkeus painottaa.
Byrokratia uuvuttaa viljelijöitä
Alkuperäisrodun säilyttämiseen tähtäävän elinkeinon ylläpitäminen uuvuttaa monia. Luomutuotannon ehtoja liian tiukkoina pitävät viljelijät eivät jaksa byrokratiaa ja vuosittaista kontrollia ja valvontaa. Vähätuottoinen karja ei ole pärjännyt tehoviljelyn huumassa. Tukijärjestelmiä on kiristetty ja karjan kasvatusta rajattu. Valkeus tietää luomutuotannon olevan muuta tuotantoa tiukempaa.
–Sonnien kelpaavuuden syynäämistä on tiukennettu entuudestaan. Valvontajärjestö Faba, on kiristänyt polveutumisasteen kriteereitä, joissa seuranta ulottuu useampaan sukupolveen saakka. Tukia on vähennetty, mistä syystä alkuperäiskarjaa on lopetettu, suree Valkeus.
Perinteitä vaalivalle luomutilalliselle jatkuvuus on merkityksellistä.
–Tämä tila on aina ollut lehmätila, jolla on multavat pellot, joita on lannoitettu karjanlannalla. Koen, että se kaikki rohkaisee, mutta myös innoittaa minua. Esi-isien perinteet velvoittavat. Lapsuudenkotini on siirtolaistila Juvalla, jonne isä ja äiti toivat juurensa, lähtiessään aikanaan lehmineen ja puimakoneineen Karjalasta. Muistan, että isäni puimakoneessa luki teksti ”Uukuniemi”. Vaalin rakkaudella myös heidän työtään suojelemalla alkuperäiskarjaa ja pientilaa.

”Meidän tulisi varautua kriisiaikoihin”
Leena Valkeus tahtoo herättää keskustelua nykyisen tehomaatalouden jalkoihin jääneen pienviljelyn näkökulmasta.
–Pienen maan omavaraistalous on päästetty rappeutumaan. Haluaisin nähdä suurempaa arvostusta omavaraistaloudessa, sillä viljelykelpoisten peltojen ja alkuperäiskarjan kasvatus on pienentynyt. Aina ei voida odottaa hyviä vuosia. Henkinen perintöni tuleville sukupolville on muistuttaa, että meidän tulisi kansana varautua kriisiaikoihin. Alkuperäiskarja on ”lopunajan” karjaa, joka selviää vähällä. Näkisin osana kriisiin valmistautumisen siten, että monessa paikassa olisi vähän karjaa, joka tuottaisi vaikeina aikoina maitoa ja kotona, tai lähiteurastamoissa teurastettua lihaa. Lehmien lisäksi tiloilla olisi myös kanoja ja peruna kasvaisi omassa maassa ja säilyisi maakellareissa.
Ikääntymistä miettivä Valkeus haluaa vanhemmiten päästä helpommalla, mutta viljelyä ja karjankasvatusta ei ole koskaan aikomus täysin lopettaa.
–Leivänjuurta on aina oltava, kuivana ja pakastettuna. Olen kiitollinen ja kaipaan ainoastaan lisää terveyttä. Jospa talo vielä täyttyisi, jokainen peltotilkku hoidettaisiin ja viljeltäisiin isänmaan hengessä ja rakennetussa tulisijassa palaisi tuli.
Regina Ketomäki



