Joskus elämä muistuttaa valtavaa valtamerta, jolla purjehdimme myrskyjen ja sumujen keskellä yrittäen pysyä pinnalla. Jokainen aalto on uutinen, havainto tai tapahtuma, joka koettelee sisäistä ydintämme. Uutiset korruptiosta kotimaassa, Ukrainassa, petoksista, välinpitämättömyydestä – ne ovat tummia pilviä, jotka peittävät maailman. Näiden pilvien keskellä on vaikea nähdä aurinkoa. Silloin syntyy ensimmäinen kysymys, ei muille, vaan omalle omatunnolle: ”Kuinka pysyä ihmiseksi, kun kaikki ympärillä hajoaa?”
Tämä kysymys ei koske helppoja vastauksia. Se koskee hiljaista voimaa, joka estää eksymistä epätoivon ja pettymyksen aaltoihin. Korruptio ei ole vain rahaa tai valtaa, se on pettymyksiä ihmisiin, pieniä päivittäisiä petoksia, kompromisseja, jotka rapauttavat uskoa. Juuri tässä kaaoksessa sisäinen ydin toimii majakkana. Se ei takaa maailman muuttumista, mutta auttaa säilyttämään rehellisyyden itseä kohtaan.
Joskus yksinäisten iltojen hiljaisuudessa syntyy toinen kysymys: ”Onko taistelu sen arvoista, kun voimat ovat lähes loppuneet?” Se ei koske ulkoista maailmaa, vaan sisäistä ääntä, joka koputtaa sydämessä ja kuiskaa: ”Jatka eteenpäin, vaikka kaikki ovet tuntuisivat olevan suljettuja.” Korruptio, epäoikeudenmukaisuus, välinpitämättömyys – ne ovat koetuksia, mutta jopa kaaoksen keskellä syntyy valoa: vilpittömässä sanassa, valmiudessa auttaa, valinnassa pysyä rehellisenä. Nämä pienet ajatukset ovat kuin kipinöitä, jotka valaisevat pimeyttä ja muistuttavat, että valo on aina olemassa, vaikka siltä ei näyttäisi.
Ehkä nämä kaksi kysymystä – rauhasta ja taistelusta – kuuluvat jo meissä kaikissa, ukrainalaisissa. Kuulemme niitä vain harvoin ulkoisen maailman melun keskellä. Mutta sisällämme on paikka, jossa syntyy toivo: se ei riipu vallasta tai yhteiskunnan muutoksista, se elää niissä hetkissä, kun pysähdymme kysymään itseltämme kysymyksen ja vastaamme siihen rehellisesti. Ja tässä vastauksessa on voiman tunne, jota kukaan ei voi viedä.
Maailma kaaoksen keskellä muistuttaa syksyistä metsää myrskyn jälkeen: kaatuneita puita, huuhtoutuneita polkuja, tummia vesilammikoita. Mutta jopa täällä kasvaa nuoria taimia, auringon säde tunkeutuu sumun läpi, ja tuuli kuljettaa siemeniä uusille, veden kostuttamille maille. Elämässämme nämä taimet ovat pieniä voittoja välinpitämättömyyttä vastaan, vilpittömiä sanoja, pieniä rehellisyyden tekoja, valmiutta tukea muita. Ja jopa oma vaatimaton taloudellinen avustukseni rintamalle on pieni taimi suuressa vapauden ja voiton taistelukentässä – se on oma askeleeni tässä kaaoksessa, jonka jatkan tulevaisuuden ja valon vuoksi pimeydessä.
Elämä maailmassa, jossa korruptio on arkipäivää, voi tuntua absurdeilta. Mutta juuri tällaisissa olosuhteissa merkitys paljastuu: se ei ole maailman välitöntä muuttamista, vaan jokaisessa rehellisessä askeleessa, jokaisessa pienessä teossa. Jokainen sisäinen voitto omasta pelosta ja epäilystä on todellinen vapaus. Ja vaikka tuntuisi, ettei se muuta mitään maan tasolla, nämä pienet valoisat teot ja ajatukset, vahvistettuna uskolla parempaan, muodostavat sisäistä voimaa, jota ei voi ottaa pois.
Omatunnon kysymykset muistuttavat, että maailma on aina monimutkainen, mutta vastaus siihen määrittelee, jätämmekö siihen edes ripauksen valoa. Uutiset korruptiosta toimivat peilinä, joka näyttää: on tärkeämpää säilyttää moraalinen ydin kuin odottaa välittömiä muutoksia. Kysy itseltäsi: ”Mitä voin tehdä rehellisesti ja vilpittömästi?” – ja vastaa ei sanoin, vaan tuntemuksella kestävyydestä, selkeydestä ja sisäisestä voimasta.
Emme voi pysäyttää kaikkia myrskyjä, emme voi kitkeä pahuutta, mutta voimme säilyttää itsemme. Voimme olla pieni valo pimeydessä, majakka niille, jotka eivät ole menettäneet uskoaan. Ja tässä sisäisessä vapaudessa syntyy todellinen rauha – riippumaton uutisista, vallasta tai ulkoisista olosuhteista.
Jopa maailmassa, jossa korruptio tuntuu totaalilta, sisäinen maailma voi pysyä kirkkaana, vahvana ja oikeudenmukaisena. Ja tämä on suurin voitto, jonka jokainen meistä voi saavuttaa: päivä päivältä, kysymys kysymykseltä, askel askeleelta, pieni vaatimaton apu, joka muuttuu valonsäteeksi pimeyden keskellä.
Svitlana Zubenko
