Nuorisotyönohjaaja Timo Turpela on monelle vimpeliläiselle tuttu kasvo jo vuodesta 2002, jolloin nuorisotyö toi miehen paikkakunnalle. Kaikkiaan nuorisotyön parissa on vierähtänyt 30 vuotta, kaksikymmentä niistä Vimpelissä. Vuosikymmenten kokemus on opettanut Turpelalle paljon sekä nuorista että itsestään.
–Työ tuntuu yhä mielenkiintoiselta. Nuorisotyö on maraton, ei pikamatka. Myös itseään täytyy osata kuunnella, ja olenkin opetellut tekemään työtä niin, että jaksaisin mahdollisimman pitkään. Vaikka mieli on nuori, kroppa muistuttaa myös levon tärkeydestä, naurahtaa Turpela.
Hän kokee, että on saanut tehdä työtään omannäköisesti, ja se onkin yksi syy siihen, että siinä on viihtynyt niin hyvin.
–Teologiaa harkitsin joskus ja hainkin opiskelemaan, mutta kun en päässyt, päätin hakea nuorisotyöhön. Tämä tuntuu sopivan minulle hyvin – en ole ainakaan vielä katunut!
Seurakunnan työn hän kertoo olleen monipuolista, ja ympäriltä on aina löytynyt paljon tekeviä käsiä avuksi. Yhteisöllisyyden puolesta puhujana Turpelaa huolestuttaakin yhteiskunnan ilmiöistä erityisesti individualismi.
–Yhteiskunta kaipaa enemmän yhteisöllisyyttä ja kiinnostusta yhteisistä asioista. Mielestäni nykyään ajatellaan liian yksilökeskeisesti. Elämä ei ole yksityisyritys – se on yhteistyön tulos. Kaikille tekisi hyvää osallistua yhteisen hyvän kartuttamiseen, koska siitä saa aina itsekin paljon, usein ihan huomaamattaan.
Donkkis vuoden suosituin tapahtuma
Yksi seurakunnan ja vapaaehtoisten yhteisistä ponnistuksista – ja samalla suosituimmista tapahtumista – on joka keväinen ja syksyinen Donkkis Big Night, jota on järjestetty Vimpelissä vuodesta 2013. Tämän syksyn Donkkikseen pääsivät ikäluokkien pienentyessä ensimmäistä kertaa mukaan myös esikoululaiset, eli tapahtuma kattoi kaikki 0–4-luokkalaiset.
–Ala-asteella on ehkä reilu sata oppilasta, ja heistä Donkkikseen tuli noin 60. Siihen määrään voi olla todella tyytyväinen, Turpela kertoo.
Idea Donkkikseen tuli alun perin Anneli Höykinpurolta, joka vinkkasi Turpelalle Seinäjoella järjestettävästä vastaavasta tapahtumasta. Mallia käytiin hakemassa paikan päällä, ja jo samana keväänä Vimpelissä pidettiin ensimmäinen alakouluikäisille suunnattu Donkkis.
Lapset odottavat iltaa innolla vuodesta toiseen.
–Menin Donkkiksen jälkeen seuraavalla viikolla kouluun viikoittaiselle käynnille, niin heti juostiin luokse kysymään, että ”Timo, Timo, koska taas päästään Donkkikseen”, Turpela naurahtaa.
–Donkkis on täällä Vimpelissä monen mielessä varmaankin jollakin tapaa henkilöitynyt minuun, koska hoidan käytännön järjestelyistä, mutta tosiasiassa koko tapahtuma ei olisi mahdollinen ilman laajaa vapaaehtoisten joukkoa. Mukana on seurakunnan työntekijöitä, Momsseilta vapaaehtoisia, isosia ja rippikoululaisia. Lisäksi House band saapuu pyynnöstäni uskollisesti joka vuosi paikalle soittamaan. He ovat kaikki kullan arvoisia, Turpela kiittelee.
Tapahtumaa on alusta saakka ollut toteuttamassa myös Juha Vihriälä, joka tänä vuonna jättäytyi pois. Uutena tulokkaana mukaan saatiin juuri tehtävään siunattu seurakuntapastori Mari Heijari.
Seurakunnalla monipuolista toimintaa
Seurakunnan toiminnasta löytyy myös erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Viikoittain järjestetään muun muassa nuortenilta rippikouluiän ylittäneille, peli- ja oloilta 5–7 luokkalaisille, sählykerho ja pienoismallikerho alakouluikäisille. Lisäksi Turpela osallistuu kerran viikossa koulun välituntitoimintaan ala-asteella ja yläkoululla. Rippikoulut, leirit ja muut tapahtumat täydentävät vuoden kokonaisuuden.
–Yhteiskunta on muuttunut kovin hektiseksi, ja minä haluaisin tarjota siihen jotain vastapainoksi. Siitä oikeastaan lähti ajatus pienoismallikerhoon, jonne lapsi voi tulla vanhemman tai isovanhemman kanssa keskittymään pitkäjänteisen mukavan yhteisen tekemisen äärelle. Siellä on hyvä harjoitella keskittymiskykyä. Työ on pitkäjänteistä, eikä valmista tule hetkessä, sanoo Turpela.
–Järjestämäni harrastustoiminta on hieman poikavoittoista, mutta olen kokenut tärkeänä juuri poikien tavoittamisen. Toki ryhmissä on ollut myös tyttöjä ja yhtä lailla kaikki ovat sinne tervetulleita. Kaikki seurakunnan toiminta on matalan kynnyksen toimintaa, poissaoloja ei kirjata ja mukaan voi tulla milloin tahansa, Turpela jatkaa.
Yli kolmen vuosikymmenen jälkeenkin Turpelan palo nuorten rinnalla kulkemiseen on vahva.
–Hyvinvointi syntyy yhteistyöstä, ja sitä haluan olla rakentamassa myös tulevina vuosina.
INFO:
Donkkis big night tuttavallisemmin Donkkis-ilta ei nimestään huolimatta liity koripalloon, vaan ilta on saanut nimensä illan sinisestä maskottiaasista, jonka nimi on Donkki. Donkkis-ilta on toiminnallinen ilta 0–4-luokkalaisille sisältäen lauluja, raamattuopetuksen, nukketeatteria, erilaisia toimintapisteitä ja tietenkin jättinyyttärit.



