Vain toimiva käsisammutin auttaa

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan korvauspäällikkö Arto Laine muistuttaa käsisammuttimien tarkastamisesta säännöllisin väliajoin.
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan korvauspäällikkö Arto Laine muistuttaa käsisammuttimien tarkastamisesta säännöllisin väliajoin.
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan korvauspäällikkö Arto Laine muistuttaa käsisammuttimien tarkastamisesta säännöllisin väliajoin.
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan korvauspäällikkö Arto Laine muistuttaa käsisammuttimien tarkastamisesta säännöllisin väliajoin.
Kevään merkkejä on jo ilmassa. Yksi sellainen on LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan perinteiset sammutintarkastuspäivät.

Sammutintarkastuspäivät ovat yksi LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan paikallisista omistaja-asiakaseduista ja vastuullisuusteoista, joiden tavoitteena on paloturvallisuuden edistäminen ja vahinkojen ennaltaehkäiseminen.  Tänä keväänä sammutintarkastuksia järjestetään 25 paikassa Etelä-Pohjanmaalla ja tavoitteena on 10 000 tarkastettua käsisammutinta.  

–Viime vuonna käsisammuttimia tarkastettiin reilu 7 300 kappaletta ja haemme nyt määrään reipasta kasvua, sillä vain toimiva käsisammutin mahdollistaa onnistuneen alkusammutuksen, kertoo LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan korvauspäällikkö Arto Laine.

–Käsisammuttimien säännöllisten tarkastusten tehtävä on varmistaa, että hätätilanteessa sammutin toimii. Lämpötilan vaihtelun vuoksi sammutin on saattanut menettää painetta, tai sammutejauhe on saattanut paakkuuntua, mikä vaikuttaa ratkaisevasti sen toimintakykyyn. Käsisammutin on tarkastettava vähintään vuoden väliajoin, jos sammutinta säilytetään alttiina kosteudelle, tärinälle, lämpötilojen vaihtelulle tai pakkaselle. Muissa tapauksissa riittää, että käsisammutin tarkastetaan vähintään kahden vuoden väliajoin. Tarkastuksessa sammutinliike katsoo sammuttimen toimintakunnon, ja tarvittaessa se eri maksua vastaan huolletaan tai vaihdetaan uuteen. Oman sammuttimen seuraavan tarkastusajan näkee sen kylkeen liimatusta tarrasta, neuvoo Laine. Huoltoa ja tarkastusta saa suorittaa vain Turvatekniikan keskuksen hyväksymä käsisammuttimien huoltoliike.

Erilaiset sammuttimet kotiin, mökille, veneeseen ja autoon

Suomessa kotitaloihin ja asuntoihin ei ole pakollista hankkia käsisammutinta, mutta se on hyvä ja edullinen tapa edistää paloturvallisuutta. Lain mukaan käsisammutin pitää olla veneessä, jos veneessä on liekillä toimiva polttolaite, sisämoottori tai yli 25 kilowatin perämoottori. Matkailuautoissa ja -vaunuissa sammuttimelle ei ole nykyisin lakisääteistä pakkoa, mutta vakuutusyhtiöiden suojeluehtojen mukaan sammutin tulee löytyä.

Erilaisten palosammuttimien vaihtoehdot ja runsaus voivat hämmentää. Sammuttimen valinnassa on hyvä kiinnittää huomiota sen kokoon ja sammutinaineeseen. Sammuttimia löytyy monessa koossa, erilaisilla sammutinaineella ja eri teholuokissa. Myös sammuttimien nimitykset saattavat aiheuttaa epäselvyyttä. Jauhesammuttimet ovat monille tutuin sammutintyyppi ja ne ovat yleisimpiä Suomessa. Niiden rinnalla suosiotaan ovat kasvattaneet nestesammuttimet, joiden sammutusteho on kehittynyt.

–Kotiin sopii parhaiten nestesammutin eli tutummin ”vaahtosammutin”. Siinä sammutinaineena toimii saippuavaahdon kaltainen seos. Suosittelen valitsemaan kotiin kuuden kilogramman nestesammuttimen, koska ne ovat helppokäyttöisiä ja sopivat kaikkien kodin palojen alkusammutukseen. Jos se tuntuu liian järeältä ja raskaalta, myös kevyempi kahden kilon nestesammutin on hyvä valinta ja helpompi käyttää, kertoo Laine. Sen sijaan esimerkiksi varastorakennukseen, autoon, veneeseen tai mökille, joissa säilytettäessä lämpötila laskee joskus nollantuntumaan tai alle, jauhesammutin on paras valinta, koska se ei jäädy. Perinteinen jauhesammutin on varmasti myös tehokas kotioloissa, mutta suljetuissa sisätiloissa sammutinjauhe pölyää käytettäessä runsaasti, mikä heikentää nopeasti näkyvyyttä ja sotkee perusteellisesti tilat. Kovan sotkun lisäksi sammutinjauhe voi pahimmillaan tuhota kodin elektroniset laitteet korroosion vuoksi, Laine opastaa.

Mökille Laine neuvoo valitsemaan kuuden kilogramman jauhesammuttimen, jos mökissä on talvella kylmät sisätilat. Tarvittaessa sammuttimia voi mökillä olla useampia, sillä tulipalon syttyessä ammattilaisten apu on usein kaukana. Autoon ja veneeseen sopii kahden kilon jauhesammutin.

–Toimiva palovaroitin, sammutuspeite, käsisammutin ja alkusammutustaito luovat erittäin toimivan joka kodin palokunnan. Useimmat kodin pienet palonalut voidaan tukahduttaa alkusammutuksella, jos palo vain havaitaan ajoissa. Sammuttimen – kuten muidenkin alkusammutusvälineiden – käyttöä on harjoiteltava. Palovaroitin on erittäin tärkeä pelastautumisen kannalta, sillä se antaa aikaa toimia tulipalon sattuessa, Laine neuvoo.

Muistilista tulipalon ehkäisemiseksi:

  • Tarkista, että kodissasi on toimiva palovaroitin jokaista alkavaa 60 neliötä kohden. Toimiva palovaroitin antaa kriittisellä hetkellä aikaa pelastautua ja tehdä alkusammutus.
  • Hanki kotiisi sammutuspeite tai käsisammutin. LähiTapiola suosittelee kotiin 6 kg:n kalvovaahto- tai jauhesammutinta ja sammutuspeitettä.
  • Älä käytä viallisia sähkölaitteita tai kuivata pyykkiä kiukaan päällä saunassa.
  • Älä jätä ruokaa liedelle valvomatta äläkä säilytä lieden lähellä helposti syttyvää tavaraa.
  • Älä jätä pyykki- tai tiskikonetta päälle ilman valvontaa.
  • Sijoita kynttilät harkiten ja sammuta ne aina, jos olet viimeinen huoneesta poistuja.
  • Säilytä tulentekovälineet poissa lasten ulottuvilta, esimerkiksi lukollisessa laatikossa.
  • Älä tupakoi sisällä. Voit torkahtaa, jolloin tupakka sytyttää helposti tulipalon.
  • Varmista kodin poistumistiet (tarpeen mukaan varatietikkaat).
  • Käytä tulisijaa käyttöohjeiden mukaisesti. Nuohouta tulisija ja savuhormi säännöllisesti.
  • Varmista alkusammuttimen, sammutuspeitteen ja palovaroittimen toimivuus.
  • Varmista myös, että jokainen perheenjäsen osaa käyttää alkusammutuslaitteita, ja tietää, missä niitä säilytetään.

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan sammutintarkastuspäivät 2024 Kauhavalla ja Järviseudulla

Mainos

15.4. klo 10–16 Kauhava, LähiTapiolan toimistoa vastapäätä, Nikolaintie 10

15.4. klo 10–16 Evijärvi, LähiTapiolan toimisto, Kauppatie 4

16.4. klo 10–16 Vimpeli, S-Market, Pöntisentie 4

18.4. klo 10–16 Alajärvi, LähiTapiolan toimisto, Kauppakatu 3

18.4. klo 10–16 Soini, S-Market, Multiantie 15

19.4. klo 10–16 Lappajärvi, LähiTapiolan toimisto, Nissintie 33

25.4. klo 10–16 Lehtimäki, Neste-huoltoasema, Keskustie 14

2.5. klo 10–16 Kortesjärvi, Mantelan halli, Puusepäntie 3

Luitko jo nämä?

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.