Pääsiäisen lämmin sää nostaa jokien virtaamia Pohjalaismaakunnissa
Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet sulattavat lumia pohjalaismaakunnissa ja saavat
Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet sulattavat lumia pohjalaismaakunnissa ja saavat
Lappajärvellä järjestettiin 27. maaliskuuta raha-asioita ja oman talouden hallintaa koskeva tapahtuma lukiolaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Tapahtuman nimi ”Massikeisari” viittasi tuhlailevaan rahankäyttöön, ja tapahtumassa jaettiin infoa siitä, mitä siitä voi pahimmillaan seurata.
PYSTYISITKÖ SINÄ piirtämään Irwin Goodmanin tai Elviksen? Kortesjärveläinen Moona Hakala piirtää vaikka Topi Sorsakosken. Tämä lahjakas 18-vuotias lukiolainen piirtää hiilellä ja lyijykynällä melkeinpä mitä vain.
–Olen piirtänyt siitä asti, kun kynä on pysynyt kädessä. I…
KANAVAN Kevarissa vietettiin pitkäperjantaina pääsiäisen äänimeditaatiota helsinkiläisen Roy Rolamon ohjaamana. Äänimeditaatio on tapa rauhoittua ja hiljentää ajatukset keskittymällä erilaisiin ääniin ja antamalla itsensä ikään kuin kellua niiden muodostamassa lempeässä aallokos…
KERRON sinulle lapsuuden suosikkilomastani, pääsiäisestä ja sitä edeltävistä lomista. Vuonna 2024 ortodoksiset kristityt viettävät pääsiäistä
Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet sulattavat lumia pohjalaismaakunnissa ja saavat
Lappajärvellä järjestettiin 27. maaliskuuta raha-asioita ja oman talouden hallintaa koskeva tapahtuma lukiolaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Tapahtuman nimi ”Massikeisari” viittasi tuhlailevaan rahankäyttöön, ja tapahtumassa jaettiin infoa siitä, mitä siitä voi pahimmillaan seurata.
PYSTYISITKÖ SINÄ piirtämään Irwin Goodmanin tai Elviksen? Kortesjärveläinen Moona Hakala piirtää vaikka Topi Sorsakosken. Tämä
KANAVAN Kevarissa vietettiin pitkäperjantaina pääsiäisen äänimeditaatiota helsinkiläisen Roy Rolamon ohjaamana. Äänimeditaatio on tapa rauhoittua ja
KERRON sinulle lapsuuden suosikkilomastani, pääsiäisestä ja sitä edeltävistä lomista. Vuonna 2024 ortodoksiset kristityt viettävät pääsiäistä
Pääsiäisen ajalle ennustettu lämpenevä sää, yöpakkasten vähäisyys ja mahdolliset sateet
Lappajärvellä järjestettiin 27. maaliskuuta raha-asioita ja oman talouden hallintaa koskeva
PYSTYISITKÖ SINÄ piirtämään Irwin Goodmanin tai Elviksen? Kortesjärveläinen Moona Hakala
KANAVAN Kevarissa vietettiin pitkäperjantaina pääsiäisen äänimeditaatiota helsinkiläisen Roy Rolamon ohjaamana.
KERRON sinulle lapsuuden suosikkilomastani, pääsiäisestä ja sitä edeltävistä lomista. Vuonna
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.