11 maaliskuun, 2024

Tapahtuman ajatuksena oli auttaa yhdistyksiä löytämään uusia yhteistyökuvioita ja rahoitusmahdollisuuksia.

Yhdistykset tekevät arvokasta työtä  

HÄRMÄN KYLPYLÄSSÄ järjestettiin 6. maaliskuuta ensimmäisen kerran Yhdistysten ilta. Tapahtumassa oli paikalla 77 yhdistystä ja noin 130 eri alan toimijaa saapui paikalle. Tapahtuman järjestäjinä olivat Kauhavan kaupungin elämänlaatupalvelut ja Aisapari. 

Tapahtuman juonsi hankek…

Espanjanvesikoira Nana saa rapsutuksia Matias ja Annaleena Raumalta. Oikealla ohjaaja Sanna Yli-Sissala. Kuva: Kaisu Huhtala.
Koirat

Koiramaista menoa Lappajärven kirjastossa  

LAPPAJÄRVEN kirjaston järjestämä lukukoiratapahtuma on tuonut kirjastoon neljä koirakkoa (koiraa ohjaajineen) sekä runsaasti yleisöä. Kaksi lukukoiraa kuuntelee miltei tauotta varttitunnin mittaisia lukutuokioita, ja kaksi kaverikoiraa saavat sillä aikaa paijauksia ja rapsutuksia kirjastos…

Keväthangilla on hauska kelkkailla. Kuva Heikiltä.
Karhuahon kaikuja

Hankikanto houkuttelee kelkkailemaan 

OTSIKON luettuaan joku saattaa ihmetellä, mitä kantoja siellä hangessa onkaan. Kysehän on siitä, että hanget kestävät kävellä, hiihdellä ja joskus jopa ajella pyörällä tai mopolla. Onpa hangilla ajeltu Pikku Fiiatilla ja Pikku Valmetillakin joskus 60-luvulla. Hankikannon syntyyn tarvi…

11 maaliskuun, 2024

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.