LAPPAJÄRVEN Tarvolassa asuneet Laasa-Heikki eli Heikki Laasanen (1872–1934) ja Leena (Heleena) Laasanen, omaa sukua Ollila (1866–1939) olivat värikäs pariskunta, jonka Amerikan-reissusta kerrottiin monia tarinoita. Laasa-Heikin Amerikkaan lähtövuotta ei tiedetä. Sen sijaan on tiedossa, että vaimo jäi Tarvolaan odottelemaan. Kun kirjeiden tulo lakkasi seitsemän vuoden jälkeen, Leena-vaimo myi omaisuutensa ”auksuunilla” ja matkusti Heikin perään Amerikkaan.
Leena ei tiennyt Heikin osoitetta, eikä edes pyrkinyt saamaan sitä selville, vaan aloitti saman tien työnteon uudessa maassa. Hän oli todennäköisesti paikallisessa ”poortitalossa” eli täysihoitolassa ruuanlaittajana. Vasta elämän alkuun päästyään hän etsi Heikin käsiinsä.
HEIKIN kerrotaan tehneen monenlaista työtä Amerikassa ja J. E. Hannulan muisteluiden mukaan hän viipyi siellä parikymmentä vuotta. Hän oli puheittensa mukaan ollut kaivosmiehenä, farmarin apumiehenä, kapakoitsijana, ”poortitalon” pitäjänä, poliisina ja Amerikan armeijassa sotimassa Kuuban sodassa.
Kuuban sota alkoi 1898 amerikkalaisen Maine-sotalaivan räjähdettyä Havannan satamassa, mikä sai Amerikan julistamaan sodan maalle. Sota oli lyhyt ja johti maan itsenäistymiseen vuonna 1902. Siitä, miten Heikki tuli joutuneeksi mukaan, ei ole tietoa. Pois pääsystä sen sijaan ei puuttunut dramatiikkaa. Heikki oli lähdössä viimeisellä laivalla, mutta makasi maissa kovassa kuumetaudissa. Laiva oli jo irtoamassa satamasta, kun Heikki viime hetkellä onnistui hyppäämään kyytiin. Ja pääsi palaamaan Leenan luokse.
Kerrottiin, että Heikki sai töitä poliisina, koska puhui englantia. Työ oli vaarallista, ja Heikki joutui aseelliseen välienselvittelyyn. Hän ampui itsepuolustukseksi, ja vastapuoli menehtyi. Tämän seurauksena maa alkoi polttaa miehen jalkojen alla, ja Heikki palasi nopeutetussa järjestyksessä Suomeen.
Heikin lähtiessä Leena jäi Amerikkaan ja saattoi loppuun omat liiketoimensa ennen Suomeen paluuta. Näin Heikki ja Leena matkustivat kumpaankin suuntaan eri aikaan.
PARISKUNTA tienasi talonrahat Amerikassa kuten moni muukin noina aikoina. Lapsista Lempi-tytär syntyi vuonna 1902 Amerikassa, minkä jälkeen paluu Suomeen tapahtui. Vuodesta 1903 pariskunta omisti entisen Värjälin talon Lappajärven Tarvolassa. Matti Annolan mukaan ”asuinrakennuksen osti Laasa-Heikki nipulla Amerikan taaloja” (Lappajärven Joulu 2018).
Tila oli 500 hehtaarin suuruinen, josta 51,5 hehtaaria peltoa ja loput metsää (Suomen maatilat 4, 1933). 1930-luvulla talossa oli 15 lehmää, kolme hevosta, sonni, 12 lammasta, kolme sikaa, ja 10 kanaa.
Heikille ja Leenalle syntyi neljä lasta; Juho (1892, eli vain vajaat kolme kuukautta), Lempi Maria Lammi (1902–1984), Juho Heikki (1905–1909) sekä Josefiina (1908–1998).
Laasa-Heikin ja Leenan talosta tuli suosittu kokoontumispaikka, jossa Heikki kertoi Amerikan sattumuksia innokkaalle kuulijakunnalle. Tarvolassa oli ennen ensimmäistä maailmansotaa isot metsähakkuut, ja osa niihin osallistuneista miehistä yöpyi Laasa-Heikissä. Kiitollinen kuulijakunta kokoontui illasta toiseen kuuntelemaan ”Ameriikan ihmeitä ja uutisia” (J. E. Hannulan muistelmat).
Sata työtä ja leipominen, sano Laasa-Leena
TYÖTÄ isossa talossa riitti, ja kylällä jäi elämään meheviä sanontoja. Raili Savola muistaa Rauha-mummonsa esimerkiksi käyttäneen sanontaa: On sata työtä ja leipominen, sano Laasa-Leena.
Leena oli kova tekemään ja nopea sanomaan. Kerran Leena käski Heikkiä hakemaan takkapuita. Heikki teki työtä käskettyä ja tuli tupaan syli täynnä puita. Siinä samassa Leena jo käski seuraavaan työhön. Heikki oitis totteli, pudotti puukasan lattialle ja lähti uuteen suuntaan. Kun kerran käsky oli käynyt.
Heikki oli hyvä tarinaniskijä, jonka juttujen todenperäisyyttä usein epäiltiin. Esimerkiksi Heikki kertoi, että Amerikassa oli kompasseja, joiden avulla suunnistettiin. ”Mitä vielä”, sanoivat kylänmiehet, ”Leena se sun kompassi oli ja toi takasin Tarvolaan.”
Heikin Amerikan reissulta J. E. Hannula kirjasi muistiin myös heinäntekoon liittyneen jutun. Dakotan preerialla Heikki oli hevosmiehenä ja kaatoi naapurin miehen – kuulemma suuren kitupiikin – kanssa heinää vierekkäisillä pelloilla. Heikki huomasi taivaalle ilmestyneen kummallisen pilven, joka lähes peitti auringonvalon. Hän huusi naapurille, että nyt nopeasti suojaan. Tuo pilvi ei tiedä hyvää.
Mies jatkoi ahneuttaan niittokoneen ajamista, kun taas Heikki pysäytti hevoset ja kaivautui heinien alle. Samassa pilvi aukesi ja Heikin kertoman mukaan ”suuria mustia kusiaisia satoi ihan määrättömästi, ainakin puoli jalkaa vahvasti, ja ne olivat nälkäisiä. Tunnin kuluttua kaikki oli ohi. Minä kömmin heinien alta ja puistelin kusiaiset vaatteistani. Mutta naapurin äijän oli käynyt höperösti: Kusiaiset olivat syöneet niin että hänen luurankonsa istui koneen istuimella ja kädet ojossa piteli vielä suitsia. Molemmista hevosista oli jäljellä paljaaksi syöty luuranko. Mutta minun ei käynyt mitenkään, kun menin ajoissa suojaan. Mutta äijän luurangon näkeminen niittokoneen istuimella ja hevosten luurangot jäivät minua vaivaamaan niin paljon, että otin aikani ohviisista ja ostin tiketin Bessemeeriin.”
Aino Alppinen
