Uusimmat kesäblogit:

Vedon kotiutustehot kateissa

Vimpelin Veto
Vimpelin Veto Koripallo

Manse PP-Veto 2-0 (6-2, 2-1)

Vimpelin Veto taipui helteisessä säässä Tampereen Manse PP:lle miesten Superpesiksen kahinassa. Manse otti ensimmäisellä jaksolla rajun niskalenkin Vedosta siirtymällä kahdella ensimmäisellä sisävuorollaan viiden juoksun johtoon. Karuimmin Vetoa koulutti Saarikentälläkin monia ilon aiheita Vedolle tuonut Perttu Ruuska, joka iski kolmen juoksun lyönnin takakentän puhkaisullaan. Vedon lohtujuoksut jaksolla löivät Jukka-Pekka Vainionpää ja Janne Mäkelä.

Tamperelaiset porhalsivat kuskin paikalle myös toisella jaksolla kiskaisemalla avausvuorossa kaksi juoksua. Veto nousi toisessa vuorossa juoksun päähän Mäkelän kotiutuksella, mutta enempään eivät eväät riittäneet. Ottelun kolmostilanteet Manselle niukasti 13-12, mikä kertoo Vedon kotiutustehojen vaisuudesta. Vedon pystit pokkasivat 5/5 kärkilyöntitehot kerännyt Jere Saukko sekä 5/8 tehot merkkauttanut Olli Heikkala.

Vedon pelinjohtaja Tomi Niskanen oli nyreänä.

– Kotiuttaminen ja muutkin asiat tökkivät, vastustaja oli toki funtsinut hyvin miten pelata meitä vastaan saaden tekemisemme hankalaksi. Nyt voitti parempi joukkue, siitä ei ole kahta sanaa.

Tomi Olli

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Oppilaat ja henkilökunta ovat saaneet syksyn aikana koulutusta kuvaukseen. On pohdittu valokuvauksen tekniikkaa ja kuvausta taiteena

Viikon 39 luetuimmat!

VIIKOLLA 39 lukijoita kiinnosti Tomi Niskasen luopuminen Vedon pelijohtajuudesta. Myös hopeamitalijuhlat Lakis Areenalla kiinnostivat! Katso

Vimpelin Veto

Veto aloitti sydäntykytysvoitolla

HBA–Veto 93-94 (79–79,38–32) ja Viime kauden naisten Korisliigan pronssimitalisti Vimpelin Veto aloitti kautensa hurjalla taisteluvoitolla

Juho Ihamäki jatkaa Ankkureissa

Juho Ihamäki on kirjoittanut Ankkurien kanssa vuoden jatkosopimuksen. Kotiuttajajokerina toimiva Ihamäki luo yhdessä Petteri Kortelaisen

Oppilaat ja henkilökunta ovat saaneet syksyn aikana koulutusta kuvaukseen. On pohdittu valokuvauksen tekniikkaa ja kuvausta taiteena

Viikon 39 luetuimmat!

VIIKOLLA 39 lukijoita kiinnosti Tomi Niskasen luopuminen Vedon pelijohtajuudesta. Myös hopeamitalijuhlat Lakis Areenalla kiinnostivat! Katso

Vimpelin Veto

Veto aloitti sydäntykytysvoitolla

HBA–Veto 93-94 (79–79,38–32) ja Viime kauden naisten Korisliigan pronssimitalisti Vimpelin Veto aloitti kautensa hurjalla taisteluvoitolla

Juho Ihamäki jatkaa Ankkureissa

Juho Ihamäki on kirjoittanut Ankkurien kanssa vuoden jatkosopimuksen. Kotiuttajajokerina toimiva Ihamäki luo yhdessä Petteri Kortelaisen kanssa vaarallisen kotiutuskaksikon Ankkurien jokeriosastolle.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.