Kortesjärven lukijatapaamisessa tutustuttiin puolin ja toisin 

Laine Hautala voitti lukijaillan arvonnassa hatun ja aurinkolasit. Ari Ahvenlampi tarjosi lisäksi tulitikkuja kotiin vietäväksi.
Laine Hautala voitti lukijaillan arvonnassa hatun ja aurinkolasit. Ari Ahvenlampi tarjosi lisäksi tulitikkuja kotiin vietäväksi.
Laine Hautala voitti lukijaillan arvonnassa hatun ja aurinkolasit. Ari Ahvenlampi tarjosi lisäksi tulitikkuja kotiin vietäväksi.
Laine Hautala voitti lukijaillan arvonnassa hatun ja aurinkolasit. Ari Ahvenlampi tarjosi lisäksi tulitikkuja kotiin vietäväksi.

KORTESJÄRVELTÄ aloitettu Järviseudun Sanomein Mitä kuuluu? -kiertue keräsi viime keskiviikkona Pedro’s Pizzeriaan paikan päälle mukavan kokoisen joukon kahvittelemaan ja kertoilemaan kuulumisia. Lehtemme sai positiivista palautetta monipuolisesta sisällöstä ja moni kertoikin lukevansa lehden tarkasti kannesta kanteen.  

Paikallinen vahva yrittäjyys sekä aktiivinen toiminta myös kolmannen sektorin keskuudessa nousivat esille monissa keskusteluissa. Pienellä paikkakunnalla tapahtuu ja monenlaisia suunnitelmia on vireillä kuluvalle vuodelle niin kulttuurin kuin yrityselämänkin puolelta. Kortesjärvisen mielenlaadun ja sielunmaiseman koettiin olevan lähempänä järviseutulaista kuin aakeammilla lakeuksilla asuvien mentaliteettia. Vaikka Kauhavaan on liitytty jo kauan sitten, kauhavalaisiksi ei olla muututtu.

-Kuitenkin täältä on totuttu aina liikkumaan moneen suuntaan.

Illan teemana oli verkostoituminen ja myös yhdistyskirjeitä saatiin jakoon paikalla olijoiden toimesta. Arvonnassa arvottiin kesään sopivia asusteita ja kaikille osallistujille löytyi jotain pientä kivaa kotiin viemiseksi. 

Mainos

–On tärkeää kohdata asiakkaita kentällä. Lisäksi on tärkeää, että naamat tulevat ihan tutuiksi luonnossa, eikä vain lehden sivuilla. Oikein mukava juttelutuokio ja saimme paljon uusia ideoita lehtemme kehittämiseen, sanoo Hannu Takala

Kiertue jatkuu toukokuussa Evijärvellä. Toivottavasti nähdään siellä!

Päivi Kumpula ja Seija Autio poikkesivat paikalle kuntosalilta tullessaan.
Tilaisuus poiki mukavasti keskustelua ja kuulumisten vaihtoa.

Luitko jo nämä

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.