Hikeä, itkua, naurua ja kotiseuturakkautta 

Johanna Korkea-aho tunnustaa hamstrailevansa kirjoja ja lankoja. –Niitä ei voi olla ihmisellä liikaa. Yleensä luen sellaisia opuksia, joihin palailen tuon tuosta. Eniten tulee luettua tietokirjallisuutta.
Johanna Korkea-aho tunnustaa hamstrailevansa kirjoja ja lankoja. –Niitä ei voi olla ihmisellä liikaa. Yleensä luen sellaisia opuksia, joihin palailen tuon tuosta. Eniten tulee luettua tietokirjallisuutta.

NOIN vuosi on kulunut siitä, kun hyppäsin Järviseudun Sanomien remmiin puuhastelemaan tämän iki-ihanan paikallislehtemme parissa. Aika on mennyt nopeasti ja päivät on olleet vauhdikkaita. Joskus HHP (Huonon Hygienian Päivä), eli taittopäivä pistää hikikarpalot valumaan niskasta kohti työmiehen hymyä sellaisella virtauksella, ettei mitään tolkkua. Kerran käväisin pikaisesti kaupassa kesken HHP:n, eikä tuttu kaupantäti ollut tunnistaa meikitöntä, tukka pystyssä porhaltavaa toimittajaa. Lehteä kun tehdään tunteella ja jopa hygieniasta/habituksesta tingitään tarpeen vaatiessa.  

Kehittyäksemme olemme juuri startanneet Mitä kuuluu? -tapahtumat, joissa jalkaudumme lukijoiden tavoitettaviin kuulemaan ruusut ja risut, sekä nauttimaan mukavasta yhdessäolosta pikkupurtavan parissa. Kiertueemme alkoi viime viikolla Kortesjärveltä, jossa saimme mukavasti uusia tuttavuuksia. Meillä on tahtotilana tiivistää yhteistyötä lukijoihin, yhdistyksiin ja yhteisöihin ja toivomme, että lukijatapahtumat madaltaisivat kynnystä yhteydenpitoon. Seuraavaksi suuntaamme Evijärvelle, kesän jälkeen on vuorossa Vimpeli ja Lappajärvi. Toivottavasti näemme teitä paikalla runsaslukuisasti. 

KULUNUT vuosi on tarjonnut haastattelujen merkeissä myös monta upeaa kohtaamista, itkua ja naurua. Kerran soitin pitkällisen etsinnän jälkeen eräälle naiselle, jonka luulin olevan tavoittelemani henkilö. Puhelimeen vastasi saman niminen, mutta noin 40 vuotta vanhempi nainen. Hän sattui kuitenkin tuntemaan etsimäni henkilön. 

–Voi, minulla on täällä monta kataloogia, joistakin niistä kyllä numero löytyy, hän sanoi ja kertoi ottavansa rollaattorin avuksi kataloogin metsästysreissulle. 

Jäin odottamaan linjoille. Odotin siinä hetkessä ikuisuudelta tuntuvan ajan, kunnes viimein mummo saapui takaisin linjoille. 

–Kehtaanko edes sanoa, hän nauroi. 

Mummo oli rollaattorilla käpsytellyt kataloogia etsimään, tullut takaisin ja hukannut puhelimen. Pitkällisen etsinnän jälkeen puhelin oli kuitenkin löytynyt tiiviisti takapuolen alta. Ilmavaivoja ei tuohon hetkeen osunut, joten säikähdyksellä ja hyvillä nauruilla selvittiin. Kiitin kovasti vilpittömästä avunannosta ja päivän piristyksestä.  

Puhelun mummoon kiteytyy järviseutulaisten ydinolemus: täällä auttaminen on kunnia-asia. Sen huomattuani rakkauteni kotiseutuun on vuoden aikana vain vahvistunut. 

Johanna Korkea-aho, Järviseudun ja mummojen harras fanittaja.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.